Mitä minulle tänään kuuluu?

Syöminen ei vieläkään suju ongelmitta. Oma vartalo ahdistaa ja välillä inhoan itseäni. Minä syön kaikkiin tunteisiin, sekä positiivisiin että negatiivisiin.

Vaikka olen ollut vapaa masennuksesta n. 3 kuukautta, minusta tuntuu, että se on hiipimässä takaisin minun elämääni. Aamuisin (lue: puolelta päivin) en jaksaisi/haluaisi millään nousta ylös, vaikka olen nukkunut 12 tuntia. Mikään ei oikein innosta. Muiden huolet saavat minutkin huolestuneeksi ja stressaantuneeksi. Lähipiirissäni parilla henkilöllä on suuria vaikeuksia ja ongelmia, ja ne vaikuttavat kielteisesti minuunkin. Asiaa ei paranna sekään, että olen paljon heidän kanssaan tekemisissä. Yritän olla ymmärtäväinen ja kuuntelen aina kun he haluavat puhua minulle. Yritän parhaani mukaan rohkaista heitä ja autan heitä sen minkä pystyn. Se ei vain tunnu riittävän.

No, yksi positiivinen asia on se, että kävin äsken 1h30min kävelylenkillä ihanassa kevätsäässä.

Mitä teidän kevääseen kuuluu?

Lääkeyliannostus + hoito

20.11.2013

Moi!

Rupesin keräilemään särkylääkkeitä (paracetamol ja burana) viime viikolla. Olin säästänyt jo aiemminkin muita lääkkeitä (mieliala- ja psykoosilääkkeitä). Tarkoituksenani oli ottaa kyseisten lääkkeiden yliannostus vasta tammikuussa, mutta päädyin sittenkin tekemään sen jo tämän viikon maanantaina. (Tyhmä temppu - joo.) Kaikkia lääkkeitä oli niin paljon, että en edes jaksanut/kyennyt nielemään niistä kuin n. puolet. Otettuani ne lääkkeet, soitin myrkytyskeskukseen ja vastasin heidän tunkeileviin kysymyksiinsä. Sitten minun käskettiin soittaa 112:seen ja tilaamaan ambulanssi. Minulle sanottiin puhelimessa, että minun pitää avata asuntoni ovi ja mennä makuulleni odottaessani apua. Sen jälkeen en muista yhtään mitään seuraavista 12:sta tunnista. Olin ilmeisesti tajuton tai niin lääkepökkyrässä. No, sitten kun heräilin pikku hiljaa, ilmeisesti liikehdin niin levottomasti, että minut laitettiin lepositeisiin. Yritin taistella vastaan. Lopulta sitten kun tulin tajuihini oli kello jo 6 aamulla tiistaina. Eli olin ihan jossain rauhallisessa "taivaassa" yhteensä yli 12 tuntia putkeen. Kun heräsin, sain tietää, että olin teho-osastolla. Myöhemmin minut siirrettiin johonkin sisäelinhoito-osastolle. Olen täällä nyt siis ollut jo pari päivää. Onneksi tällä osastolla on aika rauhallista. Minulla on ihan oma huone ja telkkari sekä kylpyhuone. Melko ystävällistä hoitohenkilökuntaa. On pitänyt olla petilevossa suurin piirtein koko ajan. Verikokeita yms. on otettu ainakin 15 kpl sekä sydänfilmi x 1. Ranteet, kädet ja käsivarret ovat ihan mustelmilla johtuen kaikista pistoksista.

En tiedä riippuuko se kaupungista vai apteekista, mutta ei sitä noin vain voi ostaa 7 purkillista 1g:n paracetamolia. Kerralla saa ostaa vain yhden purkillisen. Jos apteekissa on useampi kassa auki yht'aikaa, niin voi mennä kullekin kassalle maksamaan yhden purkin kerrallaan. Minä tein niin. Toinen vaihtoehto on, että menee aina eri apteekkiin ja/tai ostaa yhden paketin. Minulla on 5 eri apteekkia 1,5 km:n säteellä.

Yliannostus - tai sen korjaaminen - tuntuu aivan hirveältä! Ne työntävät nenämahaletkun ja muita letkuja nenän ja suun kautaa mahaan. He tekivät minulle vatsahuuhtelun. Se kaikki on niin epämiellyttävää, ja oksennusta riittää vielä parikin päivää.

Eli en todellakaan suosittele yliannostusta - oli se sitten kuinka iso tai pieni - aina vakavasti otettava asia.

Minä otin näitä lääkkeitä. (En muista/tiedä tarkkoja määriä, joten jätän määrät kertomatta.)

- paracetamol
- burana
- multivita plus
- naltrexon vitaflo
- voxra
- venlafaxin
- sertralin
- olanzapin
- opamox
- peratsin
- leponex

Lääkäri sanoi vakavissaan, että jos en olisi saanut apua ajoissa, olisin voinut satuttaa sisälmykseni tai jopa kuolla.


 26.11.2013

Viime viikon torstaina minut siirrettiin mielisairaalan akuuttiosastolle. Olin siellä maanantaihin eli eiliseen asti. Eilen pääsin kotiutumaan iltapäivästä. Nyt sit olen kotona. Ahdistaa ihan vietävästi yksinäisyys ja pimeys. Kunpa vointini lähtisi paranemaan päin.

Just cut it

En ole kuvassa oleva henklö.

Viiltelin taas tänä iltana ranteeseni. 

En saa purettua pahaa oloani ja ahdistustani millään tavalla. Viiltely vähän parantaa oloani, muttei kokonaan poista tätä tuskaa. En ole itkenyt pitkiin aikoihin, vaikka haluaisin. Mutta ne kyyneleet eivät vain tule. Paha olo ja ahdistus kasaantuvat päivä päivältä suuremmiksi kuormiksi. Mutta en keksi millä tavalla purkaa sitä kuormaa.

Hyvää yötä teille rakkaat lukijat!

Äänet

Mikä se on se ääni, joka määrää ja "pakottaa" minua viiltelemään, oksentamaan ja satuttamaan itseäni? En tiedä mitenkä taistella sitä vastaan...

Vinkkejä?

Vihdoinkin tein sen taas

Viiltelin tänään pitkästä aikaa. Tuntui oikein viiltävältä ja "kirpeältä". Edellisestä viiltelykerrasta oli useampi kuukausi aikaa. On jo pitkään tehnyt mieli viillellä ja nyt vihdoinkin tein sen. Läheisten ja ei-niin-läheisten painostus tehdä "jotain" elämälläni on liian kova. Paineet kasaantuvat ja painavat mieltä yötä päivää. Ahdistaa monella tavalla.

Toivottavasti teillä menee vähän paremmin.

Time for death?

Tekee niin mieli viillellä. Tai satuttaa itseäni jollain muulla tavalla. Alla oleva laulu kuvastaa aika hyvin minun tunteitani. Ikävöin entistä poikaystävääni enkä jaksaisi olla yksin. No joo, onhan minulla tavallaan uusi poikaystävä, mutta hänkin asuu kaukana Euroopan ulkopuolella... Haluaisin vain jonkun jonka syliin voisin käpertyä ja tuntea itseni rakastetuksi ja halutuksi.

 

Cascada - What Hurts The Most

I can take the rain on the roof of this empty house, that don't bother me
I can take a few tears now and then and just let them out
I'm not afraid to cry
Every once in a while even though going on with you gone still upsets me
There are days
Every now and again I pretend I'm OK but that's not what gets me

[Chorus:]
What hurts the most, was being so close
And having so much to say
And watching you walk away
Never knowing, what could have been
And not seeing that loving you
Is what I was trying to do

It's hard to deal with the pain of losing you everywhere I go
But I'm doing it
It's hard to force that smile when I see our old friends and I'm alone
Still harder getting up, getting dressed, living with this regret
But I know if I could do it over
I would trade, give away all the words that I saved in my heart that I left unspoken

What hurts the most, was being so close
And having so much to say
And watching you walk away
Never knowing, what could have been
And not seeing that loving you
Is what I was trying to do

I'm not afraid to cry
Every once in a while even though going on with you gone still upsets me
There are days
Every now and again I pretend I'm OK but that's not what gets me

[Chorus x2]

Miltä minusta tuntuu tällä hetkellä?

Demi Lovato has spoken candidly about overcoming depression and self harm. In the August issue of Self magazine, Lovato said, “There were times I felt so anxious, almost like I was crawling out of my skin, that if I didn’t do something physical to match the way I felt inside, I would explode. I cut myself to take my mind off that. I just didn’t care what happened. I had no fear.”

Minustakin tuntuu tältä. Tuntuu, että minun on pakko viillellä, jotta pääsen tästä ahdistuksesta eroon. Apua?! En tiedä mitä tehdä.

Telttailua

Olin perjantaista nyt sunnuntaihin telttailemassa yhden kaverin ja muutaman tutun kanssa. Ihan jees oli. Oli kiva kokoontua takan/grillin lähelle syömään kaikenlaista ruokaa. Oli myös virkistävää käydä uimassa järvessä useaan otteeseen. Pohja oli pehmeää hiekkaa ja vesi muuttui jyrkemmäksi hitaasti, eli aika ideaali ranta.

Yhdessä vaiheessa kun olimme satamassa, näimme sinne pysähtyneitä veneitä ja laivoja. Erityisesti yksi niistä vanhoista, ruostuneista, ahtaista laivoista rupesi ahdistamaan minua. Yritin parhaani mukaan rauhoitella itseäni sisäisellä puheellani, etten rupeisi itkemään tai masentuisi enempää. Onneksi lähdimme jonkin ajan päästä pois satamasta, joten en freak out.

Tämä ei ole kyseinen laiva.

 

Meille kävi myös tietysti niin, että perinteinen vessapaperi ja talouspaperi loppuivat kesken, joten jouduimme turvautumaan kosteuspyyhkeisiin. Leirintäalueella ei myöskään ollut suihkua, joten jouduimme turvautumaan järvessä puhdistautumiseen.

Jos saisin valita, niin en lähtisi heti takaisin telttailemaan sinne. Ehkä joskus, mutta en ainakaan lähiaikoina. Tämä kerta riitti tältä erää.

Just an ordinary day

Tänään minulla on ollut sellainen masispäivä. Olen saanut tehtyä jotain pieniä asioita, kuten roskien, pahvien ja papereiden pois heittäminen, pullojen panttaus ja papereiden järjestelemistä. Tekisi mieli viiltää vasenta rannetta. On itse asiassa tehnyt mieli tehdä niin jo eilisillasta asti.

Tämän osastojakson kuulumisia

Olen jälleen parin päivän kotilomalla osastolta. Ihanaa vapautta!

Tässä on vähän vanhempia kuulumisia päiväkirjastani psykiatriselta osastolta vuodesta 2013:

15.1
Olen siis nyt (takaisin) mielialahäiriöiden hoito-osastolla. Tulin siis eilen avohoidon jälkeen (kodin kautta) tänne kaupungin mielisairaalaan. Olin kuitenkin ottanut yliannostuksen parasetamolia bussissa matkalla tänne. Se kävi ilmi (kerroinn siitä) sisäänkirjausneuvottelussa. Menin hoitajan kanssa taksilla pääsairaalan päivystykseen. He ottivat minut melko pian jo sinne sängylle makaamaan. Vaihdoin sairaalavaatteisiin. Olin jo juonut lääkehiilet mielisairaalassa. 2 kpl, joista 0,5 oksensin ulos.Nyt uloste on pikimustaa. No, joka tapauksessa, pääsairaalassa he ottivat verikokeita yms. Laittoivat minulle myös lääke-/vasta-aine-tipan ja ilmeisesti suolaliuoksen (?). Yövyin päivystysosastolla. Ensiksi minut laitettiin huoneeseen 5, mutta sitten minut siirrettiin huoneeseen 4, jossa oli loppujen lopuksi kolme miestä, jotka kuorsasivat voimakkaasti. Huoh. Ruoka siellä oli ihan ok. Pannaria hillolla oli jälkkäriksi tänään lounaan jälkeen.

Sitten palasin psykiatrisen sairaalan osastolle. Kohta on hoitoneuvottelu tavallaan. Pitää muistaa sopia suklaasta, ulkoiluista ja lääkkeistä.

18.1
Tekisi mieli lähteä ostoskeskukseen. Eilen kerroin jo hyvissä ajoin ahdistuneesta olostani ja mieliteoistani. Sain useamman tarvittavan lääkkeen. Kävin pienellä kävelyllä (2 x sairaalan ympäri) hoitajan kanssa haukkaamassa raitista ilmaa. Kävin sanomassa, ettei lääke tunnu auttavan. Viiltelin ns. leikkausveitsellä monen monta viiltoa ranteeseni vessassa. Ihan kivasti alkoi vertakin valumaan. Ah, se näky ja tunne! Kävin kertomassa teoistani hoitajalle, ja he ottivat veitsen pois. Täytynee ostaa uusi. Hoitaja  puhdisti viillot ja laittoi päälle ison "laastarin". Kerroin, että äänet käskivät hakata viileltyä kättä ja rupesin hakkaamaan. He estivät hakkaamisen jatkumisen pitämällä kiinni käsistäni. Sain loppupäiväksi vierihoitajan.

Myöhemmin samana päivänä...
V*ttu kun minä olen vierihoidossa! Kauhean rasittavaa kun ei saa olla rauhassa (edes vessassa). Ärsyttää tämä vierihoito. Nukkuessa se vielä menettelee, mutta valveilla ei oikein.


Myöhemmin samana päivänä... 
Kävin äsken kävelyllä hoitajan kanssa.

Sain kenenkään huomaamatta otettua musta roskapussin talteen. En vielä tiedä tarkkaa aikaa, että milloin otan sen käyttöön. Tukehduttamistarkoitus kuitenkin olisi. Toinen mahdollinen kikka olisi lasin ottaminen ja sen rikkominen. Sitten vain lasinsiruja varastoon ja viiltelemään. Jei, niin sitä kai pitää... vai pitääkö? Olen kuitenkin joka tapauksessa ottanut jo kaikki päivän "tarvittavat" lääkkeet. Minun on vain pakko viillellä ja hakata!

19.1
Viiltelin ja hakkasin eilen rannettani. Sen seurauksena päädyin lepositeisiin joksikin aikaa. olin siis nilkoista, ranteista ja ylkropasta kiinnisidottuna jonkin aikaa. Sitten minut siirrettiin yöksi siihen valvontakameralla varustettuun huoneeseen. Myös leparihuoneessa oli valvontakamera. Minut talutettiin sinne kahden hoitajan pidellessä käsistäni kiinni. Olen nyt tarkkailussa maanantaihin asti. Onpa muuten kivan raidallinen ranne minulla.

En ole itse tämän postauksen kuvissa.

20.1
Taas tänään oli lääkärin tapaaminen. Toissaillan vietin lepositeissä ja toissayön vietin eristyksessä. Ei siinä mitään. Mutta minä haluan pois täältä! Haluan olla rauhassa, ilman vierihoitajaa. Ja haluan syödä pikaruokaa, suklaata ja muita herkkuja! En tiedä miten kestän täällä.

21.1
En millään jaksaisi tätä vierihoitoa. Onneksi tämä tarkkailu ilmeisesti loppuu tänään ja tapaan lääkärin. Haluan pois täältä mielisairaalasta ja ylipäätään tästä maailmasta. Hoitaja sanoo näitä minun lähtösuunnitelmia epärealistisiksi. V*tun p*ska. Minä vain haluan pois! Tämä vierihoito on ahdistavaa. En vain jaksa olla kärsivällinen ja odottaa, vaan minulle-kaikki-tässä-heti-nyt on enemmän minun luonnettani.

Myöhemmin samana päivänä... 
Hoitoneuvottelussa minut määrättiin pakkohoitoon, joten minä itkin. Kaikki on pilalla, tai ainakin tuntuu siltä. Lääkäri haluaan aloittaa uuden lääkkeen nimeltä Leponex (klotsapiini). Olen kuullut sekä hyviä että huonoja kokemuksia siitä. Pelottaa vähän. Enkä suoraan sanottuna oikein usko sen tehoavan... Juuri nyt minulla on *yllätys yllätys* aika paha olo.

22.1
V*tuttaa tämä vierihoito. En voi edes huolehtia itsestäni kunnolla kun joku on koko ajan kyttäämässä. Että sellaista tänään. Ilmeisesti minä olen mielisairas, ainakin lääkäreiden mukaan. V*tun pakkohoito. Tämä on kuolemaksi. V*tun h*mmetin p*ska!

23.1
Vierihoito jatkuu edelleen. Minä tulen hulluksi. Täytyykö minun ruveta valehtelemaan, että vointini on parempi kuin mitä se oikeasti on? Vähän tyhmää. Tympii koko tämä tilanne.

24.1
Vierihoito on vihdoinkin lopetettu. Minulla on hirveä himo ahmia suklaata (jos sitä vain olisi tarpeeksi)! En oikein keksi muuta tekemistä täällä osastolla kuin nukkuminen ja telkkarin katselu.

30.1
Sain vihdoinkin omat ulkoiluluvat 3 x 30 minuuttia per päivä.

8.2
Tapasin tänään toimintaterapeutin.

13.3
Eilen minut siirrettiin toiseen sairaalaan psykoosien hoito-osastolle.

17.3
Tänään minun käskettiin riisuuntua totaalisesti, jotta hoitajat huomaisivat mahdolliset piillottamani kielletyt esineet. Aika nöyryyttävää.

Eilen luovutin lasinsirpaleet hoitajalle. Alkaen klo 14 eilen kerroin hoitajille olostani: ahdisti ja teki mieli satuttaa itseäni. Sain monta Temestaa. Ihme kyllä ne eivät vaikuttaneet minun vointiini. Sitten lopulta illalla menin vessaan ja viiltelin vasenta rannettani. Menin esittelemään veristä viilleltyä rannettani hoitajille. Eivät vaikuttaneet kovin innokkailta. Puhdistivat ja ilmeisesti desifioivat haavani, ja laittoivat ison "laastarin" viiltojen päälle. He siirsivät minut nukkumaan kameravalvottuun yhden hengen huoneeseen, eli tavallaan niin kuin eristykseen. Se 24/7 valvonta ei todellakaan ole hauskaa.

Nyt tekee taas mieli viillellä... monesta syystä.

Ruokailut menevät aika ok. Pakkiruokailu on lopetettu minun osaltani. Tällä osastolla ohjaaja jakaa ruoat valmiiksi suoraan lautaselle tarjottimelle.

18.3
Jouduin muuttamaan tänään yhden hengen kamervalvottuun huoneeseen. Eilen tapahtui jotain. Varoittelin hoitajia jo useamman kerran etukäteen, että minulla on itsetuhoinen ja ahdistava olo. Sain kuitenkin vain jotain rauhoittavia lääkkeitä. Viiltelin ja menin näyttämään verisen ranteeni hoitajalle. Hän puhdisti haavat ja paketoi hieman kättäni. Sitten rupesin hakkaamaan viillettyä rannettani toisella kädelläni. Silloin huoneeseen juoksi yksi hoitaja, joka tarttui kovasti kiinni kädestäni estääkseni hakkaamisen. Sitten huoneeseen ryntäsi pari hoitajaa lisää. He laittoivat lepositeet kuntoon edessäni ja lopulta päädyinki lepareihin. Yritin vähän pyristellä irti. Onnistuinkin saamaan molemmat käteni irti lepositeistä, mutta ne laitettiin nopeasati takaisin entistäkin kireämmälle. En tiedä kuinka kauan makasin lepositeissä. Yritin koko ajan pysyä valveilla, mutta välillä silmäni vaipuivat kiinni. Jossain vaiheessa tuli päivällinen. Sain syödä sen sängyssä istuen. Jossain vaiheessa minut myös pakotettiin riisuutumaan alasti ja vaihtamaan sairaalan vaatteet päälle. Vähän nöyryyttävältä tuntui. Nukuin sitten koko yön lepositeissä.

19.3
Kovat vieroitusoireet (suklaa ja pikaruoka).

24.3
Tekee mieli viillellä.

26.3
Söin tänään pitsan, jonka jälkeen menin ja oksensin 3 kertaa.

31.3
Otin salaa ruokasalista juomalasin, menin naisten vessaan ja paiskasin lasin päin seinää. Ihan kiitettävästi se meni sirpaleiksi. Otin osan sirpaleista huoneeseni, istahdin yhteen nurkkaan, jonne valvontakamera ei näe, ja rupesin valikoimaan terävimpiä sirpaleita. Sitten vedin vasemman käden hihan pois tieltä ja viilsin 6 viiltoa. Verta tuli. Ihanan rauhoittavaa näin hetkeksi.

11.4
Söin päivällisen ja kävin oksentamassa 3 kertaa.

14.4
Ärsyttää kun hoitajat käyvät läpi kaikki minun tavarani ja vielä niin usein. He myös takavarikoivat esineitä.

They come and go

Olipa mukavaa taas nähdä veljeä ja kahta tätiäni pitkästä aikaa! Nyt vain ahdistaa/pelottaa heidän lähtönsä ja poissaolonsa... Kävimme ulkona syömässä mahat täyteen. Minun pitää pian palata osastolle iltalääkkeille. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että minulla on sukulaisia. Joskus vain veri on vettä sakeampaa.

Hieman kuulumisia

Moi vain teille!

Olen tällä hetkellä päivälomalla suljetulta psykiatriselta osastolta. Aikaa minulla on kuitenkin vain rajoitetusti. Voin jo vähän paremmin. Tässä tulee muutama kuva osastoajaltani tähän mennessä.

Joitain viilloistani.

Jouduin olemaan useassa eri huoneessa, ja tässä yhdessä niistä oli kalterit ikkuinoisa.

Tämä on eristyshuone, jonne jouduin lepositeisiin.

Yhdessä vaiheessa jouduin tällaiseen huoneeseen, jossa oli kamervalvonta 24/7.

Minäkö väärässä paikassa ja vieläpä raskaana?!

Tuossa pari päivää sitten yksi miespotilas katsoi minua ja sanoi: "Ootat sä lasta?" 
Vastasin hänelle jotain tyyliin, että: "En ole." Samalla ajattelin mielessäni, että voi v*tun idiootti. En ole raskaana! Älä koskaan kysy naiselta tuollaista, ellet ole täysin varma asiasta. 

Vähän myöhemmin kun oli päivällinen ja minä istuin yhteen vapaaseen pöytään, yksi nuori naispotilas tuli istumaan viereiselle paikalle ja sanoi hyvin loukkaavaan sävyyn: "Sä oot väärässä pöydässä."
Katsoin häntä ja kysyin: "Miten niin?" En saanut mitään vastausta. Syötyäni nousin pois pöydästä, enkä ole sen jälkeen viitsinyt istua sen kyseiseen pöydän ääreen.

Noiden kahden loukkauksen jälkeen menin itkuisena kertomaan niistä yhdelle hoitajalle. Hän oli onneksi minun puolellani.

Minua vain mietityttää, että miten jotkut ihmiset eivät ajattele ennen kuin avaavat suunsa?! Eihän se nyt niin vaikeeta ole.

Oletteko te joutuneet kokemaan jotain vastaavaa?

He broke my heart

Unohdin mainita tuossa edellisessä postauksessa, että minä ja poikaystäväni erosimme helmikuun alkupuolella. Ehdimme olla yhdessä yli 2 vuotta ja 9 kuukautta. Hän muutti toiselle puolelle maapalloa, joten tavallaan päätimme yhdessä, ettemme enää jatkaisi seurustelua. Erosimme onneksi ystävinä. Kiitos hänelle kaikista ihanista hetkistä, jotka jaoimme.

Missä mennään

Olen tänään päivälomalla osastolta. Aamupäivällä oli hoitoneuvottelu, jonne tulivat lääkäri, yksi hoitajista ja minä. Olen ollut 14. tammikuuta lähtien mielialahäiriöiden hoito-osastolla. Suunnitelmissa on, että minut siirretään huomenna psykoosien kuntoutus- ja hoito-osastolle. Saa nähdä toteutuuko se.

En ole viillellyt sitten tammikuun puoliväliä, vaikka viiltelyhimo vielä on jäljellä.

Yhtenä iltana tammikuussa minut laitettiin lepositeisiin. Jonkin ajan päästä minut siirrettiin eristyshuoneeseen, jossa olin yön yli. Ihan mielenkiintoinen kokemus koko juttu.

Millaisia kokemuksia teillä lepositeistä tai eristyksestä?

Hyvää ystävänpäivää!

Haluan toivottaa teille, arvoisat lukijat, oikein hyvää ystävänpäivää! <3

Minä olen ollut mielialahäiriöiden hoito-osastolla, joka on suljettu osasto, alkaen 14.1.2013. Nyt olen pakkohoidossa, mikä ei ole kivaa. En tiedä vielä kuinka kauan joudun olemaan sairaalassa. Tänään sain parin tunnin päiväloman, joten pääsin taas päivittämään blogiani pikkuisen.

Tervetuloa myös kaikille uusille lukijoille ja kiitos kommenteistanne!

Kiitti huomautuksesta... NOT

Isäni sanoi minulle tänään "Du är lite kraftigare än tidigare." eli "Olet vähän tukevampi kuin ennen." V*tun p*skiainen. Tämä huomautus pilasi tämän päivän. V*ttu mitä h*mmettiä minä voin sille, että minun painoni on näin p*skamainen?! (Anteeksi rumat sanani.) Minua loukkaa tällaiset kommentit ja huomautukset. Haluan vain vajota maan alle. Haluan pois. Haluan viillellä.

Eli tällaista minulle kuuluu. Toivottavasti teidän vanhempanne osaavat pitää mielipiteensä omana tietonaan.

Kaksi masennustestiä

Tein kaksi englanninkielistä masennustestiä, joidenka linkit sain auringonsiemenen blogista, ja tässä ovat tulokseni.

PS. Millaiset pisteet te saitte?

Goldberg's depression test:

You have reached level 62 on the Goldberg scale.

0 - 9	Depression unlikely	21 - 35	Minor to moderate depression
10 - 17	Possibly minor depression	36 - 53	Moderate to severe depression
18 - 21	On the verge of depression	54+	Severe depression

You are having suicidal thoughts. This is a serious warning sign, and you must seek help quickly. 

You have the symptoms of severe depression. The condition seems to cause serious problems in your everyday life, and you should consult your doctor immediately.

depressedtest.com:

Disorder	Your Score
Major Depression:	High-Moderate
Dysthymia:	Slight-Moderate
Bipolar Disorder:	Extremely High
Cyclothymia:	Very High
Seasonal Affective Disorder:	Extremely High
Postpartum Depression:	N/A
Take the Depression Test

Beckin masennustesti

Tein äsken BDI - Beckin masennustestin ja tässä on tulos:

"Testipistemääräsi on 31. 

Testin suorittaneet ovat saaneet keskimäärin 20 pistettä. 

Jos pisteiden yhteismääräksi tulee 17 tai enemmän, lääkärin puheille menoa suositellaan. Masennus luokitellaan lieväksi, keskivaikeaksi tai vaikeaksi. Yli 30 pistettä viittaa jo vaikeaan masennustilaan, jolloin on viimeistään ehdottomasti syytä hakeutua hoitoon." 

Kuinka monta pistettä sinä sait? 

Miten saada pois paha olo?

En itse ole kuvassa.

Viiltelin taas viime yönä vasempaan ranteeseeni. Tuli aika paljon verta (ainakin verrattuna aiempiin kertoihin). Sitä valui lattialle, joten pyyhin veren pois lattialta.

 
Minulla on paha olla. En tiedä mikä siihen auttaisi.

Olisiko teillä jotain vinkkejä?