Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liikunta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liikunta. Näytä kaikki tekstit

maanantai 2. joulukuuta 2013

Uimassa


















Kävin tänään pitkästä aikaa uimahallissa. Uin 825 m noin tunnissa. Olipa virkistävää. Kävin kahteen otteeseen myös saunassa.
























Just nyt olen pesemässä pyykkiä. Vuokrasin myös useamman leffan, jotka aion katsoa tänä iltana.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Move it like you mean it!



Olen ruvennut käymään tanssitunnilla kaksi kertaa viikossa jo vähän aikaa sitten. Kunhan vain jaksaisin käydä säännöllisesti, etten jättäisi asioita kesken. No, täytyy tsempata!

Minkä tyyppistä tanssia te harrastatte? (jos harrastatte tanssia)

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Liiku!






















Kävin tänään pitkästä aikaa tanssitunnilla (viimeksi tammikuussa, sitten jouduin osastolle). Aika hikistä hommaa. Jospa tästä liikunnan lisäämisestä olisi minulle hyötyä...


sunnuntai 25. elokuuta 2013

Pizza

























Kävin tänään 30 min kävelylenkillä (samoin kuin eilen). Sen jälkeen menin KotiPizzaan syömään päivällistä. Kotiin tultuani oksensin 1 kerran.

Mitä teidän sunnuntaipäivään kuuluu?

lauantai 3. elokuuta 2013

Oranssi

Kävin tänä iltana n. tunnin pituisella kävelyllä yhden kaverin kanssa. Oli ihan mukavaa kävellä lämpimässä auringonpaisteessa. Söin illalliseksi kasvisnuudeleita.

Lakkasin sormenkynnet oransseiksi. Mavala Volcanic Orange 127.



sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Elokuva ja liikuntaa

























Perjantaina kävin yhden kaverin kanssa katsomassa elokuvan nimeltä "The Bling Ring". Se oli aika mielenkiintoinen, ja sopii erityisesti sellaisille, jotka pitävät muodista. :)

Tänään on ollut oikein aurinkoinen ja lämmin sää. Kävin tunnin mittaisella kävelyllä saman kaverin kanssa. Olisi tehnyt mieli mennä uimaan järveen.























Olen pystynyt vastustamaan viiltelyä jo aika pitkään, mikä on tavallaan hyvä asia.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Tällälailla



















Kävin nyt illalla n. puolen tunnin kävelyllä, jonka jälkeen menin Mäkkäriin syömään Big Mac -aterian. En onneksi jaksanut syödä koko ateriaa. Kotiin tultuani oksensin 2 kertaa.

























Kuinka usein sinä oksennat? 

maanantai 17. joulukuuta 2012

Treeni takana












































Tulin juuri kuntosalilta, jossa treenasin noin tunnin. Poltin 307 kaloria crosstrainerilla ja loput ajasta käytin lihaskuntolaitteita. Minulla ei muuten ole ollut bussikorttia lokakuun puolivälin jälkeen, joten kuljen suurimman osan matkoistani jalan. Hyötyliikuntaa siis.

Millä tavalla te yleensä treenaatte kuntosalilla?

Demi Lovato lenkillä.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Päivän kuulumiset

















Tulin äskettäin kuntosalilta, jossa olin poikaystäväni kanssa. Treenasin tunnin. Syömiset ovat viime aikoina menneet aika huonosti. Liikaa epäterveellistä ruokaa ja herkkuja.

Ahdistus on hieman hellittänyt ainakin muutamaksi päiväksi. Ääniä on kuulunut jonkin verran.

torstai 22. marraskuuta 2012

Liikuntaa

Kävin tänään 45 minuutin metsälenkillä mäkisessä maastossa. Sen jälkeen menin vielä kuntosalille treenaamaan 45 minuutiksi.






















Mitä liikuntaa te harrastatte?

maanantai 19. marraskuuta 2012

What should I do?





















Tämä on viides viikko kun käyn kuntosalilla tänä syksynä. Ekalla viikolla kävin 3 kertaa, toisella 1, kolmannella 3, neljännellä 3. Viides viikko on nyt aluillaan, ja kävin tänään kuntosalilla. Eli toistaiseksi viides viikko on 1. Mutta ihan kivasti treeniä on siis tullut viime aikoina.

















































PS. Valitettavasti poikaystäväni löysi blogini, joten en enää voi avautua täällä yhtä paljon kuin ennen.
Mitä minun pitäisi tehdä? Ideoita?

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Homma hanskassa















Söin lounaaksi makaroonilaatikkoa ketsupilla, sekä lisäksi salaattia. Meinasin ottaa myös siivun pullapitkosta, mutta muutin mieleni viime hetkellä (onneksi). Omassa huoneessani ahmin sitten vielä vähän irtokarkkeja ja kaksi riviä suklaata + runsaasti vettä päälle. Syömisepisoodin jälkeen hyppelehdin hetken (jotta vesi sekoittuisi ruoan kanssa, jolloin se olisi helpompi saada ylös) ja painelin sormillani mahalaukkuni sisältöä ylemmäs. Sitten vain rauhallisin askelin kävelin kylpyhuoneeseen ja suljin oven. Tiesin jo etukäteen, että ruokaa tulisi ylös aika paljon, joten otin esiin "oksennuskipponi", jotten tukkisi putkia ja viemäriä. Kumarruin vähän eteenpäin selkä suorana ja tökin ja heiluttelin oksuhammasharjaani kurkussani ja kitalakea vasten muutaman sekunnin, jonka jälkeen oksennus jo tulikin. Oksensin yhteensä 10 kertaa.

(Ihan vain tiedoksi, minulla on yksi hammasharja, jolla harjaan hampaani, ja toinen, jota käytän buliminoitiin. Hygieniasyistä tietenkin.)

Oksentelun jälkeen vedin lenkkivaatteet päälle ja suuntasin metsään lenkille tunniksi. Vuorottelin kävelyä ja lenkkeilyä. Aiemmin päivällä viilsin myös kolme uutta veristä viiltoa vasempaan ranteeseeni. Vaikka se ehkä kuulostaakin aika sairaalta, olen ihan tyytyväinen tämän päivän "suorituksiini". :)

Kävin muuten aiemmin viikolla elokuvissa katsomassa leffan nimeltä "LOL". Ihan odotetustihan se oli aika teinileffa, mutta ihan kiva. Itse tykkään eniten komedioista, draamoista ja romattisista filmeistä.

Hyvää viikonlopun jatkoa teille, rakkaat lukijani!

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Kevät on tulossa











































Asustan edelleen arkisin kuntoutuskodilla ja viikonloppuisin kotona tai poikaystävän luona. Viikon varrella kuntoutuskodissa pidetään aina erilaisia ryhmiä, ja tämän viikon torstaina keskustelimme kunkin kuntoutujan diagnooseista. Meitä on siis yhteensä kuusi kuntoutujaa, mutta paikalla oli silloin vain viisi. Siinä keskustellessa tuli yksi jos toinenkin yllätys, sillä psyykkiset sairaudethan/häiriöthän eivät yleensä näy päälle päin. Tässä on nyt siis lueteltuna jokaisen kuntoutujan diagnoosit:

Minä: toistuva vaikea-asteinen masennus, bulimia nervosa (+ viiltely)
T: masennus
H: keskivaikea masennus, ahdistuneisuushäiriö (+ mahdollisesti ADHD tai ADD)
J: paranoidi skitsofrenia
A: skitsoaffektiivinen häiriö, pakko-oireinen häiriö, tarkemmin määrittämätön syömishäiriö (+ viiltely)























Asiasta toiseen...

Viikon liikunnat so far: 

Ma-ke: kävelyä päivittäiin
To: jumppa + kävely
Pe: kuntosali 1h + kävely 4,5 km
La: kävely 3 km

Sunnuntaista en vielä tiedä.






































Hyvää yötä arvoisat lukijat! 

tiistai 7. helmikuuta 2012

Eilisen treeni

























(Kuvissa Nicole Richie.)

Kävin eilen kuntosalilla ja treenasin 1h20min. Poltin 200 kcal cardiolla ja loput ajasta tein lihaskuntoa.


perjantai 3. helmikuuta 2012

Jumppaa kotona!

Kaikki nämä liikkeet ovat amerikkalaisesta "Seventeen"-lehdestä (en ole itse ottanut kuvia).

































































































































































































































































































Jumppaatko sinä yleensä kotona?