Lääkeyliannostus + hoito

20.11.2013

Moi!

Rupesin keräilemään särkylääkkeitä (paracetamol ja burana) viime viikolla. Olin säästänyt jo aiemminkin muita lääkkeitä (mieliala- ja psykoosilääkkeitä). Tarkoituksenani oli ottaa kyseisten lääkkeiden yliannostus vasta tammikuussa, mutta päädyin sittenkin tekemään sen jo tämän viikon maanantaina. (Tyhmä temppu - joo.) Kaikkia lääkkeitä oli niin paljon, että en edes jaksanut/kyennyt nielemään niistä kuin n. puolet. Otettuani ne lääkkeet, soitin myrkytyskeskukseen ja vastasin heidän tunkeileviin kysymyksiinsä. Sitten minun käskettiin soittaa 112:seen ja tilaamaan ambulanssi. Minulle sanottiin puhelimessa, että minun pitää avata asuntoni ovi ja mennä makuulleni odottaessani apua. Sen jälkeen en muista yhtään mitään seuraavista 12:sta tunnista. Olin ilmeisesti tajuton tai niin lääkepökkyrässä. No, sitten kun heräilin pikku hiljaa, ilmeisesti liikehdin niin levottomasti, että minut laitettiin lepositeisiin. Yritin taistella vastaan. Lopulta sitten kun tulin tajuihini oli kello jo 6 aamulla tiistaina. Eli olin ihan jossain rauhallisessa "taivaassa" yhteensä yli 12 tuntia putkeen. Kun heräsin, sain tietää, että olin teho-osastolla. Myöhemmin minut siirrettiin johonkin sisäelinhoito-osastolle. Olen täällä nyt siis ollut jo pari päivää. Onneksi tällä osastolla on aika rauhallista. Minulla on ihan oma huone ja telkkari sekä kylpyhuone. Melko ystävällistä hoitohenkilökuntaa. On pitänyt olla petilevossa suurin piirtein koko ajan. Verikokeita yms. on otettu ainakin 15 kpl sekä sydänfilmi x 1. Ranteet, kädet ja käsivarret ovat ihan mustelmilla johtuen kaikista pistoksista.

En tiedä riippuuko se kaupungista vai apteekista, mutta ei sitä noin vain voi ostaa 7 purkillista 1g:n paracetamolia. Kerralla saa ostaa vain yhden purkillisen. Jos apteekissa on useampi kassa auki yht'aikaa, niin voi mennä kullekin kassalle maksamaan yhden purkin kerrallaan. Minä tein niin. Toinen vaihtoehto on, että menee aina eri apteekkiin ja/tai ostaa yhden paketin. Minulla on 5 eri apteekkia 1,5 km:n säteellä.

Yliannostus - tai sen korjaaminen - tuntuu aivan hirveältä! Ne työntävät nenämahaletkun ja muita letkuja nenän ja suun kautaa mahaan. He tekivät minulle vatsahuuhtelun. Se kaikki on niin epämiellyttävää, ja oksennusta riittää vielä parikin päivää.

Eli en todellakaan suosittele yliannostusta - oli se sitten kuinka iso tai pieni - aina vakavasti otettava asia.

Minä otin näitä lääkkeitä. (En muista/tiedä tarkkoja määriä, joten jätän määrät kertomatta.)

- paracetamol
- burana
- multivita plus
- naltrexon vitaflo
- voxra
- venlafaxin
- sertralin
- olanzapin
- opamox
- peratsin
- leponex

Lääkäri sanoi vakavissaan, että jos en olisi saanut apua ajoissa, olisin voinut satuttaa sisälmykseni tai jopa kuolla.


 26.11.2013

Viime viikon torstaina minut siirrettiin mielisairaalan akuuttiosastolle. Olin siellä maanantaihin eli eiliseen asti. Eilen pääsin kotiutumaan iltapäivästä. Nyt sit olen kotona. Ahdistaa ihan vietävästi yksinäisyys ja pimeys. Kunpa vointini lähtisi paranemaan päin.

Kotona ollaan

Yes, nyt olen lopultakin kotiutunut 5 kuukauden hoitojaksolta! Yllättävän nopeasti aika on kulunut. No, tästä se elämä taas lähtee käyntiin... toivottavasti hyvin.

Miten teillä on mennyt tämä viikko?

Holiday yey!

Kuvassa Kenza Zouiten

Pääsin tänään pitkälle kotilomalle osastolta. Aivan upean aurinkoinen ja lämmin on ollut tämäkin päivä. <3 Haluaisin lähteä ulos vähän tanssimaan ja bilettämään, mutta valitettavasti kaverini ei ole paikalla, enkä viitsi/kehtaa mennä baariin yksi... Pulma.

Mitä viikonloppusuunnitelmia teillä on?

Tämän osastojakson kuulumisia

Olen jälleen parin päivän kotilomalla osastolta. Ihanaa vapautta!

Tässä on vähän vanhempia kuulumisia päiväkirjastani psykiatriselta osastolta vuodesta 2013:

15.1
Olen siis nyt (takaisin) mielialahäiriöiden hoito-osastolla. Tulin siis eilen avohoidon jälkeen (kodin kautta) tänne kaupungin mielisairaalaan. Olin kuitenkin ottanut yliannostuksen parasetamolia bussissa matkalla tänne. Se kävi ilmi (kerroinn siitä) sisäänkirjausneuvottelussa. Menin hoitajan kanssa taksilla pääsairaalan päivystykseen. He ottivat minut melko pian jo sinne sängylle makaamaan. Vaihdoin sairaalavaatteisiin. Olin jo juonut lääkehiilet mielisairaalassa. 2 kpl, joista 0,5 oksensin ulos.Nyt uloste on pikimustaa. No, joka tapauksessa, pääsairaalassa he ottivat verikokeita yms. Laittoivat minulle myös lääke-/vasta-aine-tipan ja ilmeisesti suolaliuoksen (?). Yövyin päivystysosastolla. Ensiksi minut laitettiin huoneeseen 5, mutta sitten minut siirrettiin huoneeseen 4, jossa oli loppujen lopuksi kolme miestä, jotka kuorsasivat voimakkaasti. Huoh. Ruoka siellä oli ihan ok. Pannaria hillolla oli jälkkäriksi tänään lounaan jälkeen.

Sitten palasin psykiatrisen sairaalan osastolle. Kohta on hoitoneuvottelu tavallaan. Pitää muistaa sopia suklaasta, ulkoiluista ja lääkkeistä.

18.1
Tekisi mieli lähteä ostoskeskukseen. Eilen kerroin jo hyvissä ajoin ahdistuneesta olostani ja mieliteoistani. Sain useamman tarvittavan lääkkeen. Kävin pienellä kävelyllä (2 x sairaalan ympäri) hoitajan kanssa haukkaamassa raitista ilmaa. Kävin sanomassa, ettei lääke tunnu auttavan. Viiltelin ns. leikkausveitsellä monen monta viiltoa ranteeseni vessassa. Ihan kivasti alkoi vertakin valumaan. Ah, se näky ja tunne! Kävin kertomassa teoistani hoitajalle, ja he ottivat veitsen pois. Täytynee ostaa uusi. Hoitaja  puhdisti viillot ja laittoi päälle ison "laastarin". Kerroin, että äänet käskivät hakata viileltyä kättä ja rupesin hakkaamaan. He estivät hakkaamisen jatkumisen pitämällä kiinni käsistäni. Sain loppupäiväksi vierihoitajan.

Myöhemmin samana päivänä...
V*ttu kun minä olen vierihoidossa! Kauhean rasittavaa kun ei saa olla rauhassa (edes vessassa). Ärsyttää tämä vierihoito. Nukkuessa se vielä menettelee, mutta valveilla ei oikein.


Myöhemmin samana päivänä... 
Kävin äsken kävelyllä hoitajan kanssa.

Sain kenenkään huomaamatta otettua musta roskapussin talteen. En vielä tiedä tarkkaa aikaa, että milloin otan sen käyttöön. Tukehduttamistarkoitus kuitenkin olisi. Toinen mahdollinen kikka olisi lasin ottaminen ja sen rikkominen. Sitten vain lasinsiruja varastoon ja viiltelemään. Jei, niin sitä kai pitää... vai pitääkö? Olen kuitenkin joka tapauksessa ottanut jo kaikki päivän "tarvittavat" lääkkeet. Minun on vain pakko viillellä ja hakata!

19.1
Viiltelin ja hakkasin eilen rannettani. Sen seurauksena päädyin lepositeisiin joksikin aikaa. olin siis nilkoista, ranteista ja ylkropasta kiinnisidottuna jonkin aikaa. Sitten minut siirrettiin yöksi siihen valvontakameralla varustettuun huoneeseen. Myös leparihuoneessa oli valvontakamera. Minut talutettiin sinne kahden hoitajan pidellessä käsistäni kiinni. Olen nyt tarkkailussa maanantaihin asti. Onpa muuten kivan raidallinen ranne minulla.

En ole itse tämän postauksen kuvissa.

20.1
Taas tänään oli lääkärin tapaaminen. Toissaillan vietin lepositeissä ja toissayön vietin eristyksessä. Ei siinä mitään. Mutta minä haluan pois täältä! Haluan olla rauhassa, ilman vierihoitajaa. Ja haluan syödä pikaruokaa, suklaata ja muita herkkuja! En tiedä miten kestän täällä.

21.1
En millään jaksaisi tätä vierihoitoa. Onneksi tämä tarkkailu ilmeisesti loppuu tänään ja tapaan lääkärin. Haluan pois täältä mielisairaalasta ja ylipäätään tästä maailmasta. Hoitaja sanoo näitä minun lähtösuunnitelmia epärealistisiksi. V*tun p*ska. Minä vain haluan pois! Tämä vierihoito on ahdistavaa. En vain jaksa olla kärsivällinen ja odottaa, vaan minulle-kaikki-tässä-heti-nyt on enemmän minun luonnettani.

Myöhemmin samana päivänä... 
Hoitoneuvottelussa minut määrättiin pakkohoitoon, joten minä itkin. Kaikki on pilalla, tai ainakin tuntuu siltä. Lääkäri haluaan aloittaa uuden lääkkeen nimeltä Leponex (klotsapiini). Olen kuullut sekä hyviä että huonoja kokemuksia siitä. Pelottaa vähän. Enkä suoraan sanottuna oikein usko sen tehoavan... Juuri nyt minulla on *yllätys yllätys* aika paha olo.

22.1
V*tuttaa tämä vierihoito. En voi edes huolehtia itsestäni kunnolla kun joku on koko ajan kyttäämässä. Että sellaista tänään. Ilmeisesti minä olen mielisairas, ainakin lääkäreiden mukaan. V*tun pakkohoito. Tämä on kuolemaksi. V*tun h*mmetin p*ska!

23.1
Vierihoito jatkuu edelleen. Minä tulen hulluksi. Täytyykö minun ruveta valehtelemaan, että vointini on parempi kuin mitä se oikeasti on? Vähän tyhmää. Tympii koko tämä tilanne.

24.1
Vierihoito on vihdoinkin lopetettu. Minulla on hirveä himo ahmia suklaata (jos sitä vain olisi tarpeeksi)! En oikein keksi muuta tekemistä täällä osastolla kuin nukkuminen ja telkkarin katselu.

30.1
Sain vihdoinkin omat ulkoiluluvat 3 x 30 minuuttia per päivä.

8.2
Tapasin tänään toimintaterapeutin.

13.3
Eilen minut siirrettiin toiseen sairaalaan psykoosien hoito-osastolle.

17.3
Tänään minun käskettiin riisuuntua totaalisesti, jotta hoitajat huomaisivat mahdolliset piillottamani kielletyt esineet. Aika nöyryyttävää.

Eilen luovutin lasinsirpaleet hoitajalle. Alkaen klo 14 eilen kerroin hoitajille olostani: ahdisti ja teki mieli satuttaa itseäni. Sain monta Temestaa. Ihme kyllä ne eivät vaikuttaneet minun vointiini. Sitten lopulta illalla menin vessaan ja viiltelin vasenta rannettani. Menin esittelemään veristä viilleltyä rannettani hoitajille. Eivät vaikuttaneet kovin innokkailta. Puhdistivat ja ilmeisesti desifioivat haavani, ja laittoivat ison "laastarin" viiltojen päälle. He siirsivät minut nukkumaan kameravalvottuun yhden hengen huoneeseen, eli tavallaan niin kuin eristykseen. Se 24/7 valvonta ei todellakaan ole hauskaa.

Nyt tekee taas mieli viillellä... monesta syystä.

Ruokailut menevät aika ok. Pakkiruokailu on lopetettu minun osaltani. Tällä osastolla ohjaaja jakaa ruoat valmiiksi suoraan lautaselle tarjottimelle.

18.3
Jouduin muuttamaan tänään yhden hengen kamervalvottuun huoneeseen. Eilen tapahtui jotain. Varoittelin hoitajia jo useamman kerran etukäteen, että minulla on itsetuhoinen ja ahdistava olo. Sain kuitenkin vain jotain rauhoittavia lääkkeitä. Viiltelin ja menin näyttämään verisen ranteeni hoitajalle. Hän puhdisti haavat ja paketoi hieman kättäni. Sitten rupesin hakkaamaan viillettyä rannettani toisella kädelläni. Silloin huoneeseen juoksi yksi hoitaja, joka tarttui kovasti kiinni kädestäni estääkseni hakkaamisen. Sitten huoneeseen ryntäsi pari hoitajaa lisää. He laittoivat lepositeet kuntoon edessäni ja lopulta päädyinki lepareihin. Yritin vähän pyristellä irti. Onnistuinkin saamaan molemmat käteni irti lepositeistä, mutta ne laitettiin nopeasati takaisin entistäkin kireämmälle. En tiedä kuinka kauan makasin lepositeissä. Yritin koko ajan pysyä valveilla, mutta välillä silmäni vaipuivat kiinni. Jossain vaiheessa tuli päivällinen. Sain syödä sen sängyssä istuen. Jossain vaiheessa minut myös pakotettiin riisuutumaan alasti ja vaihtamaan sairaalan vaatteet päälle. Vähän nöyryyttävältä tuntui. Nukuin sitten koko yön lepositeissä.

19.3
Kovat vieroitusoireet (suklaa ja pikaruoka).

24.3
Tekee mieli viillellä.

26.3
Söin tänään pitsan, jonka jälkeen menin ja oksensin 3 kertaa.

31.3
Otin salaa ruokasalista juomalasin, menin naisten vessaan ja paiskasin lasin päin seinää. Ihan kiitettävästi se meni sirpaleiksi. Otin osan sirpaleista huoneeseni, istahdin yhteen nurkkaan, jonne valvontakamera ei näe, ja rupesin valikoimaan terävimpiä sirpaleita. Sitten vedin vasemman käden hihan pois tieltä ja viilsin 6 viiltoa. Verta tuli. Ihanan rauhoittavaa näin hetkeksi.

11.4
Söin päivällisen ja kävin oksentamassa 3 kertaa.

14.4
Ärsyttää kun hoitajat käyvät läpi kaikki minun tavarani ja vielä niin usein. He myös takavarikoivat esineitä.

Hellepäivä herkkuineen

Minä olen yön yli lomalla kotona juuri nyt. Ensiksi kävin parin päivän ajan tutustumassa yhteen kuntoutuskotiin, ja nyt olen jälleen kotona. Huomisillaksi pitäisi palata taas osastolle.

Tänään ulkona on aivan ihastuttava hellepäivä! Minä nautin tälläisestä säästä.

Valitettavasti syömiset on mennyt päin metsää... No, ehkä huominen sujuu paremmin.

Millaisesta säästä sinä pidät? 

Kevättuulia

Olen nyt pe-la kotilomalla osastolta. Ihan jees fiilis, vaikka vähän jännittää miten pärjään yön yli ihan yksin (kun en ole tottunut sellaiseen pitkään aikaan). Onneksi kaksi minun tätiäni tulee huomenna käymään, niin on vähän seuraa ja muuta ajateltavaa. Kävin muuten tänään kampaajalla leikkauttamassa hiusteni latvat pitkästä aikaa. Edellisestä kerrasta kun olikin jo 2,5 vuotta aikaa!

Ihanaa, että viime päivät ovat olleet niin lämpimiä ja pääasiallisesti poutaisia. <3

Kolme ensimmäistä kuvaa on H&M:n ja Beyoncén yhteistyöstä. Alla olevassa kuvassa Beyoncé on mielestäni hyvin kaunis.

Mitä teille kuuluu? 

Hieman kuulumisia

Moi vain teille!

Olen tällä hetkellä päivälomalla suljetulta psykiatriselta osastolta. Aikaa minulla on kuitenkin vain rajoitetusti. Voin jo vähän paremmin. Tässä tulee muutama kuva osastoajaltani tähän mennessä.

Joitain viilloistani.

Jouduin olemaan useassa eri huoneessa, ja tässä yhdessä niistä oli kalterit ikkuinoisa.

Tämä on eristyshuone, jonne jouduin lepositeisiin.

Yhdessä vaiheessa jouduin tällaiseen huoneeseen, jossa oli kamervalvonta 24/7.

Minäkö väärässä paikassa ja vieläpä raskaana?!

Tuossa pari päivää sitten yksi miespotilas katsoi minua ja sanoi: "Ootat sä lasta?" 
Vastasin hänelle jotain tyyliin, että: "En ole." Samalla ajattelin mielessäni, että voi v*tun idiootti. En ole raskaana! Älä koskaan kysy naiselta tuollaista, ellet ole täysin varma asiasta. 

Vähän myöhemmin kun oli päivällinen ja minä istuin yhteen vapaaseen pöytään, yksi nuori naispotilas tuli istumaan viereiselle paikalle ja sanoi hyvin loukkaavaan sävyyn: "Sä oot väärässä pöydässä."
Katsoin häntä ja kysyin: "Miten niin?" En saanut mitään vastausta. Syötyäni nousin pois pöydästä, enkä ole sen jälkeen viitsinyt istua sen kyseiseen pöydän ääreen.

Noiden kahden loukkauksen jälkeen menin itkuisena kertomaan niistä yhdelle hoitajalle. Hän oli onneksi minun puolellani.

Minua vain mietityttää, että miten jotkut ihmiset eivät ajattele ennen kuin avaavat suunsa?! Eihän se nyt niin vaikeeta ole.

Oletteko te joutuneet kokemaan jotain vastaavaa?

Missä mennään

Olen tänään päivälomalla osastolta. Aamupäivällä oli hoitoneuvottelu, jonne tulivat lääkäri, yksi hoitajista ja minä. Olen ollut 14. tammikuuta lähtien mielialahäiriöiden hoito-osastolla. Suunnitelmissa on, että minut siirretään huomenna psykoosien kuntoutus- ja hoito-osastolle. Saa nähdä toteutuuko se.

En ole viillellyt sitten tammikuun puoliväliä, vaikka viiltelyhimo vielä on jäljellä.

Yhtenä iltana tammikuussa minut laitettiin lepositeisiin. Jonkin ajan päästä minut siirrettiin eristyshuoneeseen, jossa olin yön yli. Ihan mielenkiintoinen kokemus koko juttu.

Millaisia kokemuksia teillä lepositeistä tai eristyksestä?

Hyvää ystävänpäivää!

Haluan toivottaa teille, arvoisat lukijat, oikein hyvää ystävänpäivää! <3

Minä olen ollut mielialahäiriöiden hoito-osastolla, joka on suljettu osasto, alkaen 14.1.2013. Nyt olen pakkohoidossa, mikä ei ole kivaa. En tiedä vielä kuinka kauan joudun olemaan sairaalassa. Tänään sain parin tunnin päiväloman, joten pääsin taas päivittämään blogiani pikkuisen.

Tervetuloa myös kaikille uusille lukijoille ja kiitos kommenteistanne!

Elämä osastolla kuvina

Tässä postauksessa näette millaiselta potilashuone näyttää yhdessä psykiatrisessa sairaalassa, jossa minua on hoidettu useita kertoja. Ei ehkä mikään maailman viihtyisin huone, mutta eipä sellaista voikaan odottaa.

Olen itse ottanut alla olevat kuvat, joten pyydän ettette kopio kuvia minulta lupaa kysymättä. Kiitos!

Useimmissa huoneissa on tilaa kahdelle potilaalle.

Säilytin tavaroitani tuolla lukittavassa kaapissa. Sain myös lainaan tossut, ettei tarvinnut kulkea käytävillä sukkasillaan tai ulkokengissä.

Viilleltyäni sain tällaisen ison "laastarin" viiltojen päälle.

Viilleltyäni vielä enemmän minun ranteeni paketoitiin oikein kunnolla.

Joitain viiltojani.

Kuvat on otettu elokuussa ollessani hoidossa.

Muistuttaako teidän osastokokemuksianne?

Tässä sitä taas ollaan

Hei!

Kiitoksia kommenteistanne. Pahoittelen, että blogissani on ollut niin hiljaista viime aikoina. Syyskuun 14. päivä yritin tehdä itsemurhan valtavalla lääkeyliannostuksella. Olisin varmaan onnistunutkin siinä ellei ambulanssi olisi tullut hakemaan minua. Jouduin vatsahuuhteluun jne ja sitten teho-osastolle. Sieltä minut siirrettiin sisätautiosastolle. Sitten psykiatrisen sairaalan mielialahäiriöiden akuuttiosaastolle, ja lopulta moneksi viikoksi mielialahäiriöiden hoito-osastolle. Kävin läpi kymmenen kerran sähköhoitosarjan.

Tässä kuva ensimmmäisestä huoneestani viimeisimmältä osastolta:

Mm. yksi perheystävä tuli katsomaan minua osastolle ja toi kauniin kukkakimpun.

Pääsin muutama päivä sitten kotiin. Psyykkinen vointini on edelleen aika hutera, mutta jotenkin tässä pitää yrittää pärjäillä.

Toivottavasti teille hyvät lukijat kuuluu parempaa.

Fast forward

Käväisin eilen osastolla ja pääsinkin jo iltapäivästä lähtemään kotiin. Tämä osastojakso loppui siis siihen. Olin ihan hirveän pelokas heti lähdettyäni sairaalasta pois. Yksinäisyys ja tulevaisuus ahdistivat todella paljon. Ainahan ne tuolla mielessä ahdistavat, mutta välillä se ahdistus kasvaa niin suureksi, ettei tiedä miten päin olisi.

Kävin ennen kotiin paluutani tepastelemassa torilla, jolloin mukaan tarttui vadelmia ja mustikoita. Niistä tulikin terveellinen välipala:

Nam!

Pala elämääni

Olen kohta lähdössä takaisin psykiatriselle osastolle kotilomaltani. Tällaista se arki on nykyään; edestakaisin reissaaminen kodin, osaston ja poliklinikkakäyntien välillä.

Toivotan teille lukijoille hyvää loppuviikkoa!

Päivitän taas blogiani kun pääsen seuraavalle kotilomalle. :) Olen laittanut joitain postauksia tulemaan automaattisesti ajastimella.

See you!

Reb'l fleur, viuhka ja kotiloma

Olen nyt taas kotilomalla, joten päätin kuvata pari juttua ihan muuten vain. Pidempi postaus osastolla olostani tulee tulevaisuudessa, todennäköisesti sitten kun osastojakso loppuu.

Ostin heinäkuussa kauan himoitsemani Rihannan Reb'l fleur -parfyymin:

Eteisen seinää koristaa mm. tällainen viuhka. ^

Mitä tuoksua sinä käytät tällä hetkellä?
Tykkäätkö viuhkoista? :D

Päivälomalla osastolta

Moi kaikille teille lukijoille!

Olen tosiaan tällä hetkellä pienellä päivälomalla psykiatriselta akuuttiosastolta. On tapahtunut aika paljon asioita osastolla ollessani, enkä maltaisi odottaa, että pääsisin kertomaan niistä teille! Tällä hetkellä on kuitenkin hieman kiire, joten palaan asiaan sitten kun ehdi kirjoittaa pidemmän postauksen. Kiitoksia myös kommenteistanne! 

Kuulemisiin!

Matkalla psykiatriselle osastolle

Kävin tänään psykiatrian keskuksessa, ja lääkäri teki lähetteen psykiatriseen sairaalaan. Ilmeisesti psykoottisen masennuksen ja muiden kummallisten oireiden ja ajatusten takia. Lisäksi myös lääkitystä yritetään muuttaa tehokkaammaksi. Vointini ei siis ole kovin hyvä juuri nyt. En vielä tiedä mille osastolle minut sijoitetaan tai kuinka kauan joudun olemaan siellä, mutta kohta kai se selviää, kun saavun sairaalaan. Toivottavasti saan kuitenkin vapaat kulkuluvat, jotta voin aina tulla piipahtamaan kotona ja käyttämään tietokonetta.

Millä osastoilla te olette olleet psykiatrisissa sairaaloissa?

Pakkohoito (M1)

Menin tämän viikon maanantaiaamuna klo 8 ihan tavalliseen tapaan "terapeuttini" (joku kuntoutussairaanhoitaja) luokse juttelemaan. Keskustelimme siinä viime viikkojen kuulumisista. Sanoin hänelle, että päässäni pyörii itsetuhoisia, outoja ja kummallisia ajatuksia. Kerroin myös harkitsevani lääkkeiden yliannostuksen ottamista sekä viiltelyä. Sairaanhoitaja huolestui puheistani ja varasi pikaisesti ajan lääkärille klo kymmeneksi. Siinä välissä minulla oli tunti aikaa odotella. Sain aivan "loistavan" idean viillellä rannettani taas pitkästä aikaa (viimeksi helmikuussa). Viilsin useita viiltoja, ja annoin veren tulla.

Kerroin lääkärille ja eräälle toiselle hoitajalle tuntemuksistani ja ajatuksistani. Heidän kysyessä asiasta myönsin heille, että olin juuri viillellyt. He olivat yhtä mieltä siitä, että minun pitäisi lähteä psykiatrisen sairaalan osastolle, jotta olisin turvassa itseltäni. Vastasin heti hyvin selvästi, etten ole menossa minnekään osastolle, ja ettei tämä hetki sovi minun aikatauluihini. He yrittivät manipuloida minua ja saada minut suostumaan vapaaehtoisesti sairaalahoitoon, mutta vastustin. Kysyin, mitä tapahtuisi jos vain häipyisin paikan päältä nyt. Lääkäri sanoi, että poliisit tulisivat hakemaan minut. Ajattelin, etten halua mihinkään poliisin rekistereihin, joten en toteuttanut pakosuunnitelmaani. Koska edelleen vastustin vapaaehtoiseen hoitoon lähtemistä, lääkäri kirjoitti minulle M1-pakkohoitolähetteen kaupungin psykiatrisen sairaalan mielialahäiriöiden akuuttiosastolle. Siinä vaiheessa minua rupesi jo ahdistamaan enemmän ja jopa pelottamaan. Minähän tulin vain tänne keskustelemaan siinä toivossa, että saisin jatkettua sairaslomaani, mutta sen sijan joudunkin pakkohoitoon. Mitä jos kaikki kesäsuunnitelmani yms. menisivät pilalle?! Ajatus siitä oli hirvittävä.

Hoitaja lähti pois ja tilalle tuli toinen sairaanhoitaja, joka pyysi minua antamaan kaikki mukanani olevat teräaseet hänelle. Kiemurtelin siinä tuolillani, ja yritin sanoa, etten halua antaa mattoveitsenterääni pois. Painostusta tuli kuitenkin enemmän ja enemmän, joten antauduin pikkuhiljaa ja ojensi hänelle terän. Sairaanhoitaja puolestaan luovutti terän lääkärille. Kysyin lääkäriltä, saisinko teräni takaisin myöhemmin. Hän vastasi, että kyllä. Tivasin häneltä, lupaako hän antaa sen minulle takaisin, jolloin hän selvästi vaivaantui. Sanoin sitten lääkärille sarkastiseen/halveksivaan/ärsyttävään äänensävyyn: "Tai te tietysti heitätte sen heti vain roskiin?!" Kaduin heti ilkeän kuuloista repliikkiäni, mutten voinut enää siinä tilanteessa perääntyä, enkä kehdannut ruveta pyytelemään anteeksi tai muuta vastaavaa. En kuitenkaan saanut mitään kunnollista vastausta kysymykseeni.

Sitten siirryin sairaanhoitajan kanssa toiseen huoneeseen odottelemaan kyytiä sairaalaan, vaikken edelleenkään halunnut lähteä sinne. Hän tilasi ambulanssin ja rupesi ystävällisesti mutta huolestuneena jututtamaan minua. Sairaanhoitaja kyseli tarkemmin, mitä oli tapahtunut ja miksi tilanne oli kärjistynyt niin pahaksi, että olin näin itsetuhoisella päällä. Jutellessamme lepyin pikkuisen, mutta ahdistus vain suureni ja minulla tuli kyyneleet silmiin.


Jonkin ajan päästä kaksi ambulanssihenkilöä (yksi mies ja yksi nainen) saapui hakemaan minua. Nousin hitaasti ylös tuolistani ja lähdin häpäistettynä kävelemään heidän välissään kohti ulkona olevaa ambulanssia. En ollut koskaan aiemmin ollut ambulanssin kyydissä. Minut käskettiin istumaan ambulanssin takaosassa olevalle istuimelle ja laittamaan turvavyön kiinni. Tein työtä käskettyä. Mies oli ratissa ja nainen istui siellä takana minun seurassani. Matka sairaalaan ei ollut kovin pitkä. Minulle avattiin ambulanssin ovi ja astelin sisään psykiatriseen sairaalaan, jossa minua jo odotettiinkin. Siellä oli lääkärin ja kahden hoitajan kanssa pikainen tilanteen katsaus, jonka jälkeen jouduin mielialahäiriöiden akuuttiosastolle 15 tunnin seurantaan. Paikkahan oli minulle jo entuudestaan tuttu, joten otin ihan rauhallisesti. Muut osaston potilaat tuijottivat ja mulkoilivat minua. Ei kovin lämmin vastaanotto siis... (Ei kyllä aikaisemminkaan ole ollut). Täytin muutamia lomakkeita ja kyselyitä, jotka hoitohenkilökunta minulle antoivat. BDI-masennustestini tulos oli 30. Välillä minulla on ollut suurempia ja välillä pienempiä lukemia.

Majoituin huoneessa numero 7, joka sijaitsi käytävän päädyssä ulko-oven lähettyvillä. (Ulko-ovi oli toki lukittu meille potilaille.) Samassa huoneessa majaili myös eräs toinen nuori nainen. Juttelin hänen kanssansa vähäsen, mutten kehdannut kysellä kauheasti henkilökohtaisia kysymyksiä häneltä. Sain kuitenkin selville, että hän ilmeisesti oli uupunut ja epätoivoinen. Mahdollisesti myös masentunut ja/tai maaninen. Vähän vaikea sanoa, sillä hän oli hieman erikoinen tyyppi...

Osastolle tultaessani minulle sanottiin, että minulla olisi ulkoiluluvat hoitajan kanssa. Kävin päivän mittaan kysymässä hoitajilta neljästi, voisinko päästä käymään ulkona. Kolme kertaa minulle vastattiin, että joo, myöhemmin. Sitten neljännellä kerralla minulle sanottiin, ettei ehditäkään käymään ulkona, koska hoitajat ovat liian kiireisiä. Olin pettynyt. Menin katsomaan mitä hoitajat sitten muka oikein puuhasivat, kun kerran kuulemma olivat niin kiireisiä. Kaksi hoitajista katsoi telkkaria potilaiden olohuoneessa ja kolmas lueskeli lehtiä samaisessa tilassa. Aivan idioottimaista puhetta heidän puolestaan, jos minulta kysytään. Minun silmissäni he eivät kyllä näyttäneet kovin kiirreisiltä. Meninkin itku kurkussa mainitsemaan asiasta toimistossa olevalle hoitajalle, joka olikin ainoa, joka todellakin teki jotain oikeita hommia. Hän kielsi kuitenkin täysin totuuden, joka oli, että muut hoitajat vain laiskottelivat olohuoneessa tekemättä mitään hyödyllistä. Olin tilanteesta erittäin turhautunut, joten häivyin iltapalalle loukkaantuneena nyyhkyttäen kyyneleitteni lomassa.

Lueskelin osastolla suurimman osan päivästä hyllystä löytyneitä "National Geographic"-lehtiä, joten aika sujui aika nopeasti (ollakseen suljettu osasto). Myöhemmin illalla menin sänkyyni ja yritin saada unta, mutta mielessäni pyöri vain kaksi asiaa: viiltely ja suklaa. Suklaata minun ei kuitenkaan ollut mahdollista saada mistään siihen aikaan yöstä. Olin aiemmin päivällä löytänyt yhden CD-levyn lehtien seasta. Mietin kovasti, pitäisikö minun hakea se CD-levy, rikkoa se ja viillellä itseäni sen (mahdollisesti) terävillä reunoilla. Halusin kuitenkin pois osastolta mahdollisimman pian, joten yritin vain pitää viiltelyhimoni kahlittuna sisälläni. Seuraavana aamuna tapasin kaksi lääkäriä hoitajan seurassa. Esitin mahdollisimman hyvin voivaa ja tervejärkistä, jotta pääsisin sairaalasta pois. Homma toimikin, ja puolelta päivin olinkin jo kävelemässä kotiin päin. Vihdoinkin.

Kotiin päästyäni eräs hoitaja osastolta tuli hakemaan pois kaikki säästämäni lääkkeet, jotten ottaisi yliannostusta jossain vaiheessa. Oli aika haikeata luopua niistä. Olin nimittäin kerännyt ja säästänyt aika suuren määrän lääkkeitä: Venlafaxin, Seronil, Opamox, Ketipinor, Olanzapiinia, sekä ison kasan särkylääkkeitä (Burana ja Panadol). Myöhemmin psykologini soitteli huolestuneena voinnistani ja keskustelimme tapahtuneesta jonkin aikaa.

Tässä tämän kyseisen psykiatrisen sairaalan mielialahäiriöiden akuuttiosaston säännöt:

 





































Oletko sinä ollut pakkohoidossa? 
Tai jossain muussa hoidossa? 
Olisi kiva kuulla teidän kokemuksistanne!

Ahdistus valtaa mielen

Ahdistaa ihan hirveästi. Pelottaa. Mutta mikä se oikein aiheuttaa nämä tunteet? En osaa sanoa. Olen vain niin yksinäinen. En halua enää olla yksin. Haluaisin seuraa. Haluaisin ystäviä, kavereita. Poikaystävän, joka olisi paikalla myös tällaisissa tilanteissa (hän nyt matkoilla, la-pe). Tai edes ehjän perheen. Äidin kuoltua vähän yli 11 kk sitten mikään ei ole ollut enää ennallaan. Koko perhe on mennyt ihan pirstaleiksi. Emme enää ole yhtä, vaan kaikki asumme eri paikoissa. Minulla on niin kova ikävä äitiä...

Pääsin siis tänään pois ympärivuorokautiselta suljetulta psykiatriselta osastolta. Pitää taas jälleen totutella elämään "normaalia" elämää. En olekaan elänyt sellaista piiitkään aikaan. En tiedä mitenkä tulen pärjäämään yksikseni kaiken ahdistuksen keskellä. Tuntuu jo nyt siltä, että pitäisi hakeutua päivystyksen kautta takaisin osastolle, vaikka lähdin sieltä vasta kuusi tuntia sitten!

Olisiko teillä jotain vinkkejä, mitä tällaisessa tilanteessa voisi tehdä?

Huomenna pois osastolta

Olen suljetulla psykiatrisella osastolla enää tämän päivän ja huomenna pääsen kotiin varmaan iltapäivällä. Olenhan sentään ollut enemmän tai vähemmän eri osastoilla lokakuun lopusta lähtien. Huh, aika pitkä aika näin jälkeen päin ajateltuna. Onneksi minulla on tämän vuoden puolella ollut vapaat ulkoiluluvat, joten olen tehnyt joka päivä 1-3 lenkkiä. Eli ainakin on tullut ulkoiltua. :) Tarkistin juuri sääennusteen, ja nyt viikon sisään on tulossa hirveät pakkaset tännekin: menee jopa -30 rajan yli!

Eilen tuli valitettavasti ahmittua, joten oksensin 12 kertaa eilisiltana.