Miten voin ihailla jotain tällaista? Jotain näin sairasta? Se minua mietityttää. Mistä lähtien tämä on ollut minusta kaunista? Jo aika monta vuotta. Kysymys kuuluukin ennemminkin, haluanko minä itse muuttua? Haluanko olla tervemielinen ja normaalipainoinen? Niin kauan kun tavoitteeni on alipaino ja ihon alta pilkottavat luut, en voi parantua. Jos haluan parantua, minun on itse tehtävä päätös omassa mielessäni ja taisteltava ihan tosissani. Jos olen vain puoliksi mukana, homma ei etene kumpaankaan suuntaan kunnolla. Itse en vain tällä hetkellä tiedä mitä haluan. Tottakai haluaisin olla onnellinen ja terve. Mutta samalla ihailen laihuutta ja joissain tapauksissa jopa sairaalloista laihuutta.
Kumman tien valitsisin?
Kumman tien sinä olet valinnut?
1 kommentti:
tää oli kas iiiihan melkeinpä kun mun ajatuksia kirjotettu!:o
Mä toivon,että valitset sen terveemmän ja parantumismyönteisemmän ajatuksen!Iha oikeesti,koska sä tulet ihan varmana katumaan jos "valitset" sairaamman tien,sairaalloista tavoittelua..sä tulisit katumaan loppupeleissä sitä,tulisit katumaan sitä hetlkeä kun olisit voinut vielä taistella parempaan aikaisemmin eikä kärsiä turhaan liika kauan! (anteeks sekava selitys:D)
Niin ja vastaus kommenttiisi: ei vanhemmat tiedä syömishäiriöstä tai oksentelusta ollenkaan D: Ja lääkäriin mun kai on pakko mennä kuvailemaan sydäntä ja keuhkoja tai jotai tuollasita tarttis tehä jo...meinaa mietin,että saatan viel kuolla tähä ku tä pahenee vaan! Mutta välil mietin,et olisiko musta kiva kuolla lopuulta näihin juttuihin..paitsi,että hapenpuutteesee ois kauhee kuolla!
Mutta en syömishäiriöstä millää uskalla kertoa lääkärille:(
Lähetä kommentti