Kirjoitin teille nyt viikonloppuna psykiarisella osastolla hoidossa ollessani pienen kuvauksen siitä, miten jouduin sinne ja millaista siellä oli. Tässä se on:
"Valvoin perjantain ja lauantain välisen yön kokonaan. Kello oli vähän yli kuusi aamulla kun vihdoin päätin lähteä päivystykseen. Jätin tädilleni ja veljelleni keittiön pöydälle lapun, jossa selitin tilanteen. Päivystyksessä ei ollut jonoa, mutta jouduin silti odottamaan lääkäriä kaksi tuntia. Selitin lääkärille tilanteeni (= että olin viillellyt ja että minulla oli todella itsetuhoisia ajatuksia, ja etten pärjännyt kotona). Sain heti lähetteen kaupungin psykiatriseen sairaalaan.
Siellä oli tulohaastattelu, jossa lääkäri ja hoitajat enemmän tai vähemmän yrittivät saada minut lähtemään kotiin. Minä tiesin kuitenkin, ettei kotiin lähtemisestä olisi seurannut mitään hyvää, joten jäin akuutti- ja vastaanotto-osastolle. Eräs hoitaja lupasi, että joku hoitajista jututtaisi minua ja keskustelisi kanssani myöhemmin sinä päivänä (lauantaina). Ketään ei kuitenkaan kuulunut, joten minulle tuli sellainen olo, etten ollut tervetullut osastolle. Tunne oli todella ikävä. En kelpaa tavalliseen elämään, mutten myöskään kelpaa osastolle. Kiitti vain!
Myöhemmin juttelin poikaystäväni kanssa puhelimessa, ja meille tuli erimielisyyksiä. Itkin suurimman osan illasta. Kukaan ei huomannut. Saimme onneksi myöhemmin sovittua asioita vähäsen. Nukuin seuraavana yönä ihan kohtalaisesti n. seitsemän tuntia. Ruokailut sujuivat osastolla yllättävän hyvin. Oksensin "vain" 3 kertaa. Tapasin sunnuntaina eri lääkärin, joka kehotti minua jäämään osastolle vielä toiseksikin yöksi.
Minä en tiedä mikä minulla oikein on: ensiksi haluan osastolle ja joudun tekemään paljon töitä päästäkseni sinne, mutta sitten kun minä lopulta pääsen osastolle, minä haluankin pois sieltä. Mikä minua oikein vaivaa?
Ovatko tällaiset ajatukset kellekään teistä tuttuja?
Potilashuoneen kuviolliset verhot ovat Eurokankaasta. Osastolla on kaksi eristyshuonetta, joista toisessa on lepositeet. Olisi todella jännä kokea nämä kaksi 'hoitomenetelmää', mutta niihin joutumiseksi (tai minun tapauksessa pääsemiseksi, heh) pitäisi tehdä jotain aika 'pahaa', kuten esim. riehua, uhkailla kaikenlaisilla asioilla tai ihan aidosti olla akuutissa itsemurhavaarassa. Ja sellainen käyttäytyminen kun ei oikein ole minun tapaistani (ainakaan vielä). Jaan huoneeni erään toisen naispuolisen potilaan kanssa. Emme ole toistaiseksi kommunikoineet muuten kuin moikanneet. No, toisaaltahan minä olen todennäköisesti lähdössä täältä osastolta huomisaamuna, joten eipä tässä taida kauheasti ehtiä tutustumaan. Juttelin vähäsen kylläkin yhden toisen potilaan kanssa aiemmin päivällä. Hän on täällä osastolla kuulemma masennuksen ja alkoholiongelman takia.
Mitäs minä vielä kirjoittaisin? No, enpä keksi mitään muuta juuri nyt. Että sellaista."
Lähdin sitten tänä aamuna 24/7-osastolta suoraan päiväosastolle. Minulla oli ehkä vähän liian korkeat odotukset päiväosastoa koskien. Ainakin tänään, ensimmäisenä päivänä, olin aika tylsistynyt. Toivottavasti huomenna on parempi päivä. Kun päiväosastolla oli lounasaika, heitin koko lämpimän ruoan (eräänlainen yäk-keitto) roskikseen. Ei olisi maistunut ollenkaan. Onneksi kukaan ei ollut paikalla näkemässä temppuani. Vaikka se olikin aika tyhmästi tehty. Lisäksi vielä valehtelin hoitajalle, että olin syönyt puoli lautasellista keittoa. En tiedä miksi minun pitää pilata kaikki jo näin heti alkuunsa. Ehkä huomenna voin olla hoitajalle rehellinen tai ainakin rehellisempi...
Palasin kotiin tänään iltapäivällä. Ihan mukava olla taas vaihteeksi kotona, vaikka ne ongelmat yleensä alkavatkin täältä... Söin vähän aikaa sitten levyllisen suklaata ja oksensin 5 kertaa. Illalla poikaystäväni tulee käymään luonani.
Montako kertaa sinä olet ollut psykiatrisella tai muulla vastaavalla osastolla hoidossa?
Kertokaa mielellänne kokemuksistanne. :)
"Valvoin perjantain ja lauantain välisen yön kokonaan. Kello oli vähän yli kuusi aamulla kun vihdoin päätin lähteä päivystykseen. Jätin tädilleni ja veljelleni keittiön pöydälle lapun, jossa selitin tilanteen. Päivystyksessä ei ollut jonoa, mutta jouduin silti odottamaan lääkäriä kaksi tuntia. Selitin lääkärille tilanteeni (= että olin viillellyt ja että minulla oli todella itsetuhoisia ajatuksia, ja etten pärjännyt kotona). Sain heti lähetteen kaupungin psykiatriseen sairaalaan.
Siellä oli tulohaastattelu, jossa lääkäri ja hoitajat enemmän tai vähemmän yrittivät saada minut lähtemään kotiin. Minä tiesin kuitenkin, ettei kotiin lähtemisestä olisi seurannut mitään hyvää, joten jäin akuutti- ja vastaanotto-osastolle. Eräs hoitaja lupasi, että joku hoitajista jututtaisi minua ja keskustelisi kanssani myöhemmin sinä päivänä (lauantaina). Ketään ei kuitenkaan kuulunut, joten minulle tuli sellainen olo, etten ollut tervetullut osastolle. Tunne oli todella ikävä. En kelpaa tavalliseen elämään, mutten myöskään kelpaa osastolle. Kiitti vain!
Myöhemmin juttelin poikaystäväni kanssa puhelimessa, ja meille tuli erimielisyyksiä. Itkin suurimman osan illasta. Kukaan ei huomannut. Saimme onneksi myöhemmin sovittua asioita vähäsen. Nukuin seuraavana yönä ihan kohtalaisesti n. seitsemän tuntia. Ruokailut sujuivat osastolla yllättävän hyvin. Oksensin "vain" 3 kertaa. Tapasin sunnuntaina eri lääkärin, joka kehotti minua jäämään osastolle vielä toiseksikin yöksi.
Minä en tiedä mikä minulla oikein on: ensiksi haluan osastolle ja joudun tekemään paljon töitä päästäkseni sinne, mutta sitten kun minä lopulta pääsen osastolle, minä haluankin pois sieltä. Mikä minua oikein vaivaa?
Ovatko tällaiset ajatukset kellekään teistä tuttuja?
Potilashuoneen kuviolliset verhot ovat Eurokankaasta. Osastolla on kaksi eristyshuonetta, joista toisessa on lepositeet. Olisi todella jännä kokea nämä kaksi 'hoitomenetelmää', mutta niihin joutumiseksi (tai minun tapauksessa pääsemiseksi, heh) pitäisi tehdä jotain aika 'pahaa', kuten esim. riehua, uhkailla kaikenlaisilla asioilla tai ihan aidosti olla akuutissa itsemurhavaarassa. Ja sellainen käyttäytyminen kun ei oikein ole minun tapaistani (ainakaan vielä). Jaan huoneeni erään toisen naispuolisen potilaan kanssa. Emme ole toistaiseksi kommunikoineet muuten kuin moikanneet. No, toisaaltahan minä olen todennäköisesti lähdössä täältä osastolta huomisaamuna, joten eipä tässä taida kauheasti ehtiä tutustumaan. Juttelin vähäsen kylläkin yhden toisen potilaan kanssa aiemmin päivällä. Hän on täällä osastolla kuulemma masennuksen ja alkoholiongelman takia.
Mitäs minä vielä kirjoittaisin? No, enpä keksi mitään muuta juuri nyt. Että sellaista."
Lähdin sitten tänä aamuna 24/7-osastolta suoraan päiväosastolle. Minulla oli ehkä vähän liian korkeat odotukset päiväosastoa koskien. Ainakin tänään, ensimmäisenä päivänä, olin aika tylsistynyt. Toivottavasti huomenna on parempi päivä. Kun päiväosastolla oli lounasaika, heitin koko lämpimän ruoan (eräänlainen yäk-keitto) roskikseen. Ei olisi maistunut ollenkaan. Onneksi kukaan ei ollut paikalla näkemässä temppuani. Vaikka se olikin aika tyhmästi tehty. Lisäksi vielä valehtelin hoitajalle, että olin syönyt puoli lautasellista keittoa. En tiedä miksi minun pitää pilata kaikki jo näin heti alkuunsa. Ehkä huomenna voin olla hoitajalle rehellinen tai ainakin rehellisempi...
Palasin kotiin tänään iltapäivällä. Ihan mukava olla taas vaihteeksi kotona, vaikka ne ongelmat yleensä alkavatkin täältä... Söin vähän aikaa sitten levyllisen suklaata ja oksensin 5 kertaa. Illalla poikaystäväni tulee käymään luonani.
Montako kertaa sinä olet ollut psykiatrisella tai muulla vastaavalla osastolla hoidossa?
Kertokaa mielellänne kokemuksistanne. :)
5 kommenttia:
itse oon ollut psykiatrisella osastolla 3krt ja viime kerta oli nyt keväällä joka kerta pakkohoidossa. On ollut ihan hirveetä hoitajat ja lääkärit olivat ihan kauheita kaikki vittuili mulle ja oli muutenki ihan kauheita. jos mahdollista niin en ikinä halua enää uudestaa jotain ihan kauheet oikeesti huoneeni siellä oli viime kerralla tarkkailuhuone siellä on kamera siinä oli kolme ovea toimistoon toinen ja toiseen käytävään ja yksi omaan vessaan huoneessa ei ollut kuin katto ikkuna yksi pöytä pultattu lattiaan sänky ja tuoli kaapit missä omat tavarani olivat olivat lukossa! en saanut edes omia tavaroitani jos vessaan meni ei siellä saanut olla ku heti joku tuli siihen oven eteen ja sanoi että ovi auki mitä teet eikä saanut viettää aikaa yksin vaan hoitaja oli melkein koko ajan kanssani ihan kamala kokemus viimeisin ainakin.
mut voimii ja jaksamisii sulle ja haleja kauheesti!<3
Mä toivon että se on sen arvoista. Että tämä kipu on sen arvoista. Onnellisuuden arvoista.
Kiitos kommentistasi. ♥
YRITÄ NYT TOSISSASI LOPETTAA OKSENTAMINEN! Edes vähentää! Sä halusit sinne osastolle ja nyt olet siellä. Yritä kaikkesi! Älä anna tän tilaisuuden luisua käsistäsi :(
Paljon voimia ja halauksia ♥
Apua en tiedä oikein mitä sanoa postaukseesi..VOIMIA ihan hirmu paljon sulle!<3 ole rehellinen hoitajalle ja tärkeintä ole rehellinen itsellesi! Sä sait hyvän tilaisuuden parempaa elämää kohti..elä hukkaa sitä..elä hukkaa itseäsi enempää tälle syömishäiriölle!Mörkö ei ansaitse noin kilttiä ja fiksua tyttöä..mörkö ei ansaiste sua eikä ketään! ansaitset parempaa..usko pois:) Joten yritä olla rehellinen ja pinnistellä tästä syömishäiriöhevetistä ylöspäin! Tsemppiä<3 ja voimiakin vielä kerran!
Ida-pauliina, äänetonkuolema, despair: Paljon kiitoksia kommenteistanne! <3
En ole koskaan olllut, mutta haluaisin... tai en tiedä haluaisinko, mutta ainakin jonnekkin missä voisi vaan ollaa..
Lähetä kommentti