Hyvää ruokahalua?

Olisi kyllä aikamoinen unelma, jos voisi syödä kaikkea mitä huvittaa (esim. pitsaa) ja silti pysyä laihana. <3

Ready to hit the beach

Skinny girls having fun

Kesäiset kynnet

Lakkasin viime yönä sekä varpaan- että sormenkynteni. Viime kerrasta olikin jo aikaa useampi kuukausi. Tässä tulos:

Sekä varpaan- että sormenkynsiin laitoin ensiksi aluslakkaa, ja sitten kaksi kerrosta värillistä lakkaa. Sormiin tuli hempeän vaaleanpunainen sävy ja varpaisiin tuli pirteä oranssi. Ennen kuin laitoin päällyslakkaa, liimasin kukkatarrat kaikkiin sormenkynsiini. Vähän vaihtelua elämään. :)

Alla näkyvät muffinit on ostettu Suomalaisesta kirjakaupasta viime vuonna. En osannut päättää minkä värisen muffinin haluaisin, joten ostin yhden jokaista ;D

Mavalan kynsilakka 127 Volcanic Orange.

Lumenen Natural Code alus- ja päällyslakka. ^ 

Yves Rocherin Luminellen Rose reflects -kynsilakka. Lip Smacker Cotton Candy.  ^

 
Huulirasvat Lip Smacker Strawberry (oik.) ja Fanta Strawberry (vas.). ^

Oletko sinä kokeillut kyseisiä kynsilakkoja tai huulirasvoja? 

Is this your goal too?

Beautiful on the outside

I'm one step closer to my dream body

Tired of your eating disorder?

Homma hanskassa

Söin lounaaksi makaroonilaatikkoa ketsupilla, sekä lisäksi salaattia. Meinasin ottaa myös siivun pullapitkosta, mutta muutin mieleni viime hetkellä (onneksi). Omassa huoneessani ahmin sitten vielä vähän irtokarkkeja ja kaksi riviä suklaata + runsaasti vettä päälle. Syömisepisoodin jälkeen hyppelehdin hetken (jotta vesi sekoittuisi ruoan kanssa, jolloin se olisi helpompi saada ylös) ja painelin sormillani mahalaukkuni sisältöä ylemmäs. Sitten vain rauhallisin askelin kävelin kylpyhuoneeseen ja suljin oven. Tiesin jo etukäteen, että ruokaa tulisi ylös aika paljon, joten otin esiin "oksennuskipponi", jotten tukkisi putkia ja viemäriä. Kumarruin vähän eteenpäin selkä suorana ja tökin ja heiluttelin oksuhammasharjaani kurkussani ja kitalakea vasten muutaman sekunnin, jonka jälkeen oksennus jo tulikin. Oksensin yhteensä 10 kertaa.

(Ihan vain tiedoksi, minulla on yksi hammasharja, jolla harjaan hampaani, ja toinen, jota käytän buliminoitiin. Hygieniasyistä tietenkin.)

Oksentelun jälkeen vedin lenkkivaatteet päälle ja suuntasin metsään lenkille tunniksi. Vuorottelin kävelyä ja lenkkeilyä. Aiemmin päivällä viilsin myös kolme uutta veristä viiltoa vasempaan ranteeseeni. Vaikka se ehkä kuulostaakin aika sairaalta, olen ihan tyytyväinen tämän päivän "suorituksiini". :)

Kävin muuten aiemmin viikolla elokuvissa katsomassa leffan nimeltä "LOL". Ihan odotetustihan se oli aika teinileffa, mutta ihan kiva. Itse tykkään eniten komedioista, draamoista ja romattisista filmeistä.

Hyvää viikonlopun jatkoa teille, rakkaat lukijani!

Too skinny?

My dear old friend: Bulimia

Onneksi oksentamisen taito säilyy! Oksensin nimittäin tänä iltana 4 kertaa syötyäni jogurttia, suklaata ja vettä iltapalaksi. Viime oksennuskerrasta olikin jo aika kauan aikaa, sillä se oli helmikuun puolivälissä, eli yli neljä kuukautta sitten.

Pakkohoito (M1)

Menin tämän viikon maanantaiaamuna klo 8 ihan tavalliseen tapaan "terapeuttini" (joku kuntoutussairaanhoitaja) luokse juttelemaan. Keskustelimme siinä viime viikkojen kuulumisista. Sanoin hänelle, että päässäni pyörii itsetuhoisia, outoja ja kummallisia ajatuksia. Kerroin myös harkitsevani lääkkeiden yliannostuksen ottamista sekä viiltelyä. Sairaanhoitaja huolestui puheistani ja varasi pikaisesti ajan lääkärille klo kymmeneksi. Siinä välissä minulla oli tunti aikaa odotella. Sain aivan "loistavan" idean viillellä rannettani taas pitkästä aikaa (viimeksi helmikuussa). Viilsin useita viiltoja, ja annoin veren tulla.

Kerroin lääkärille ja eräälle toiselle hoitajalle tuntemuksistani ja ajatuksistani. Heidän kysyessä asiasta myönsin heille, että olin juuri viillellyt. He olivat yhtä mieltä siitä, että minun pitäisi lähteä psykiatrisen sairaalan osastolle, jotta olisin turvassa itseltäni. Vastasin heti hyvin selvästi, etten ole menossa minnekään osastolle, ja ettei tämä hetki sovi minun aikatauluihini. He yrittivät manipuloida minua ja saada minut suostumaan vapaaehtoisesti sairaalahoitoon, mutta vastustin. Kysyin, mitä tapahtuisi jos vain häipyisin paikan päältä nyt. Lääkäri sanoi, että poliisit tulisivat hakemaan minut. Ajattelin, etten halua mihinkään poliisin rekistereihin, joten en toteuttanut pakosuunnitelmaani. Koska edelleen vastustin vapaaehtoiseen hoitoon lähtemistä, lääkäri kirjoitti minulle M1-pakkohoitolähetteen kaupungin psykiatrisen sairaalan mielialahäiriöiden akuuttiosastolle. Siinä vaiheessa minua rupesi jo ahdistamaan enemmän ja jopa pelottamaan. Minähän tulin vain tänne keskustelemaan siinä toivossa, että saisin jatkettua sairaslomaani, mutta sen sijan joudunkin pakkohoitoon. Mitä jos kaikki kesäsuunnitelmani yms. menisivät pilalle?! Ajatus siitä oli hirvittävä.

Hoitaja lähti pois ja tilalle tuli toinen sairaanhoitaja, joka pyysi minua antamaan kaikki mukanani olevat teräaseet hänelle. Kiemurtelin siinä tuolillani, ja yritin sanoa, etten halua antaa mattoveitsenterääni pois. Painostusta tuli kuitenkin enemmän ja enemmän, joten antauduin pikkuhiljaa ja ojensi hänelle terän. Sairaanhoitaja puolestaan luovutti terän lääkärille. Kysyin lääkäriltä, saisinko teräni takaisin myöhemmin. Hän vastasi, että kyllä. Tivasin häneltä, lupaako hän antaa sen minulle takaisin, jolloin hän selvästi vaivaantui. Sanoin sitten lääkärille sarkastiseen/halveksivaan/ärsyttävään äänensävyyn: "Tai te tietysti heitätte sen heti vain roskiin?!" Kaduin heti ilkeän kuuloista repliikkiäni, mutten voinut enää siinä tilanteessa perääntyä, enkä kehdannut ruveta pyytelemään anteeksi tai muuta vastaavaa. En kuitenkaan saanut mitään kunnollista vastausta kysymykseeni.

Sitten siirryin sairaanhoitajan kanssa toiseen huoneeseen odottelemaan kyytiä sairaalaan, vaikken edelleenkään halunnut lähteä sinne. Hän tilasi ambulanssin ja rupesi ystävällisesti mutta huolestuneena jututtamaan minua. Sairaanhoitaja kyseli tarkemmin, mitä oli tapahtunut ja miksi tilanne oli kärjistynyt niin pahaksi, että olin näin itsetuhoisella päällä. Jutellessamme lepyin pikkuisen, mutta ahdistus vain suureni ja minulla tuli kyyneleet silmiin.


Jonkin ajan päästä kaksi ambulanssihenkilöä (yksi mies ja yksi nainen) saapui hakemaan minua. Nousin hitaasti ylös tuolistani ja lähdin häpäistettynä kävelemään heidän välissään kohti ulkona olevaa ambulanssia. En ollut koskaan aiemmin ollut ambulanssin kyydissä. Minut käskettiin istumaan ambulanssin takaosassa olevalle istuimelle ja laittamaan turvavyön kiinni. Tein työtä käskettyä. Mies oli ratissa ja nainen istui siellä takana minun seurassani. Matka sairaalaan ei ollut kovin pitkä. Minulle avattiin ambulanssin ovi ja astelin sisään psykiatriseen sairaalaan, jossa minua jo odotettiinkin. Siellä oli lääkärin ja kahden hoitajan kanssa pikainen tilanteen katsaus, jonka jälkeen jouduin mielialahäiriöiden akuuttiosastolle 15 tunnin seurantaan. Paikkahan oli minulle jo entuudestaan tuttu, joten otin ihan rauhallisesti. Muut osaston potilaat tuijottivat ja mulkoilivat minua. Ei kovin lämmin vastaanotto siis... (Ei kyllä aikaisemminkaan ole ollut). Täytin muutamia lomakkeita ja kyselyitä, jotka hoitohenkilökunta minulle antoivat. BDI-masennustestini tulos oli 30. Välillä minulla on ollut suurempia ja välillä pienempiä lukemia.

Majoituin huoneessa numero 7, joka sijaitsi käytävän päädyssä ulko-oven lähettyvillä. (Ulko-ovi oli toki lukittu meille potilaille.) Samassa huoneessa majaili myös eräs toinen nuori nainen. Juttelin hänen kanssansa vähäsen, mutten kehdannut kysellä kauheasti henkilökohtaisia kysymyksiä häneltä. Sain kuitenkin selville, että hän ilmeisesti oli uupunut ja epätoivoinen. Mahdollisesti myös masentunut ja/tai maaninen. Vähän vaikea sanoa, sillä hän oli hieman erikoinen tyyppi...

Osastolle tultaessani minulle sanottiin, että minulla olisi ulkoiluluvat hoitajan kanssa. Kävin päivän mittaan kysymässä hoitajilta neljästi, voisinko päästä käymään ulkona. Kolme kertaa minulle vastattiin, että joo, myöhemmin. Sitten neljännellä kerralla minulle sanottiin, ettei ehditäkään käymään ulkona, koska hoitajat ovat liian kiireisiä. Olin pettynyt. Menin katsomaan mitä hoitajat sitten muka oikein puuhasivat, kun kerran kuulemma olivat niin kiireisiä. Kaksi hoitajista katsoi telkkaria potilaiden olohuoneessa ja kolmas lueskeli lehtiä samaisessa tilassa. Aivan idioottimaista puhetta heidän puolestaan, jos minulta kysytään. Minun silmissäni he eivät kyllä näyttäneet kovin kiirreisiltä. Meninkin itku kurkussa mainitsemaan asiasta toimistossa olevalle hoitajalle, joka olikin ainoa, joka todellakin teki jotain oikeita hommia. Hän kielsi kuitenkin täysin totuuden, joka oli, että muut hoitajat vain laiskottelivat olohuoneessa tekemättä mitään hyödyllistä. Olin tilanteesta erittäin turhautunut, joten häivyin iltapalalle loukkaantuneena nyyhkyttäen kyyneleitteni lomassa.

Lueskelin osastolla suurimman osan päivästä hyllystä löytyneitä "National Geographic"-lehtiä, joten aika sujui aika nopeasti (ollakseen suljettu osasto). Myöhemmin illalla menin sänkyyni ja yritin saada unta, mutta mielessäni pyöri vain kaksi asiaa: viiltely ja suklaa. Suklaata minun ei kuitenkaan ollut mahdollista saada mistään siihen aikaan yöstä. Olin aiemmin päivällä löytänyt yhden CD-levyn lehtien seasta. Mietin kovasti, pitäisikö minun hakea se CD-levy, rikkoa se ja viillellä itseäni sen (mahdollisesti) terävillä reunoilla. Halusin kuitenkin pois osastolta mahdollisimman pian, joten yritin vain pitää viiltelyhimoni kahlittuna sisälläni. Seuraavana aamuna tapasin kaksi lääkäriä hoitajan seurassa. Esitin mahdollisimman hyvin voivaa ja tervejärkistä, jotta pääsisin sairaalasta pois. Homma toimikin, ja puolelta päivin olinkin jo kävelemässä kotiin päin. Vihdoinkin.

Kotiin päästyäni eräs hoitaja osastolta tuli hakemaan pois kaikki säästämäni lääkkeet, jotten ottaisi yliannostusta jossain vaiheessa. Oli aika haikeata luopua niistä. Olin nimittäin kerännyt ja säästänyt aika suuren määrän lääkkeitä: Venlafaxin, Seronil, Opamox, Ketipinor, Olanzapiinia, sekä ison kasan särkylääkkeitä (Burana ja Panadol). Myöhemmin psykologini soitteli huolestuneena voinnistani ja keskustelimme tapahtuneesta jonkin aikaa.

Tässä tämän kyseisen psykiatrisen sairaalan mielialahäiriöiden akuuttiosaston säännöt:

 





































Oletko sinä ollut pakkohoidossa? 
Tai jossain muussa hoidossa? 
Olisi kiva kuulla teidän kokemuksistanne!

The beach body 2012

Hetti Bywater

You too can do it

Kuva minusta!

Tältä minun vartaloni näyttää tällä hetkellä: 

Joo, tiedän että lihaa todellakin on luiden ympärillä. Pahoittelen jos joku teistä pettyi, koska luuli, että blogia kirjoittaa langanlaiha tyttönen. Mutta kuten moni teistä varmaan tietääkin, se että ihmisellä on syömishäiriö, ei välttämättä automaattisesti tarkoita sitä, että olisi luuviulu. Minulla on diagnosoitu bulimia. Bulimikkoja on joka lähtöön: ali-, yli- ja normaalipainoisia. Ihan vain tiedoksi.

Otin kuvan 19.06.2012 kännykälläni, joten laatu ei ole ihan huipussaan.
Noita pyjamahousuja, jotka minulla on kuvassa jalassa, käytin 14-vuotiaana, jolloin mittani olivat n. 159,5cm/46,5kg/BMIn.18,3. Nykyisin 21-vuotiaana pituuteni on 163,5cm. Eli ihan kiva huomata, että ne edelleenkin mahtuvat, vaikka paino onkin valitettavasti noussut. :D


Mitä mieltä sinä olet minun kropastani?

Jo oli aikakin!

Viiltelin tänäkin iltana. Kolme viiltoa. Verta tuli. Juuri niin, niin sitä pitää.

Huom. EN suosittele kenellekään viiltämistä, vaikka siitä välillä postailenkin!

Aqua

Stand up straight and pose

Kaunista, kaunista

If this is what you wanna look like you gotta work for it

Skinny legs are pretty

Thinspoa parhaimmillaan

Mitäs olette mieltä?

Remember