Yksi blogini lukijoista lähetti minulle vähän aikaa sitten tällaisen kommentin:
"En ymmärrä oikein blogisi ideaa. Postaat tänne randomeita kuvia todella sairaista ihmisistä? Tai niinkun onko tämän tarkoitus olla thinspoa vai juuri anoreksian vastaista? Suhtaudutko postaamiisi kuviisi ihaillen vai kauhulla?"
Minulla ei valitettavasti ole mitään yksiselitteistä vastausta tähän kysymykseen. En ollut aikaisemmin edes tullut ajatelleeksi koko asiaa. Mikä on blogini tarkoitus? Haluanko jakaa ihailemiani kuvia muiden samanhenkisten kanssa? Vai haluanko kauhistuttaa uteliaat "syömishäiriö-aloittelijat" pois syömishäiriöiden maailmasta? Totuus on varmaan, että sekä että.
Ihailen hoikkuutta, laihuutta ja tiettyjä törröttäviä luita. Selailen lehtiä ja nettiä löytääkseni kuvia siroista ja luisevista naisista ja saadakseni lisää vinkkejä laihduttamiseen. Myöskin: nautin suunnattomasti syömishäiriö-reportaasien ja -tositarinoiden lukemisesta!
Toisaalta taas kannatan terveellisiä elämäntapoja ja "kultaisen keskitien kulkemista". En kannusta ketään sairastumaan syömishäiriöön. Vaikka syömishäiriöt aluksi saattavatkin tuntua kiehtovilta ja jänniltä "salaisuuksilta", nämä tunteet katoavat ennemmin tai myöhemmin. Sitten tulee hetki, jolloin tajuaa, että on mennyt liian pitkälle ja ettei voi jatkaa näin loputtomasti. Mutta yleensä siinä vaiheessa on saattanut itsensä jo niin pahaan paikkaan tai huonoon kuntoon, ettei ajatusten ja toimintatapojen muuttaminen olekaan enää helppoa. Monissa tapauksissa se on äärimmäisen vaikeaa... Kannattaa kuitenkin yrittää taistella henkensä puolesta, eikä pidä luovuttaa!
Olen itse sairastunut syömishäiriötä 17-vuotiaasta lähtien (vuodesta 2007 asti). Oireita, syömishäiriöön viittaavaa käyttäytymistä ja ajattelua oli jo ilmennyt useamman vuoden ajan ennen sitä. Syömishäiriöni kulku ja pääoireet ovat vähän vaihdelleet ajan mittaan, ja painoni on vaihdellut normaalipainon, ylipainon ja alipainon välillä. Aluksi laihdutin syömällä mahdollisimman vähän ja lisäämällä liikunnan määrää. Tämä kuitenkin johti siihen, että sisäinen/fyysinen nälkäni vain kasvoi, jonka seurauksena rupesin ahmimaan. Useamman vuoden ahmimisen jälkeen kuvioihin astui mukaan oksentaminen. Pahimmillani oksensin jopa 31 kertaa päivässä! Viikkoennätykseni oksentamisessa on 73 kertaa!
Ensimmäisen virallisen syömishäiriö-diagnoosin sain syksyllä 2011: tarkemmin määrittelemätön syömishäiriö. Hyvin pian jo saman vuoden puolella syömishäiriö-diagnoosini kuitenkin vaihdettiin bulimiaksi. Tilanteeni on parantunut aika paljon viime vuoden loppupuolelta, jolloin voisin todeta olleeni sairaimmillani. En kuitenkaan vielä ole päässyt eroon syömishäiriöstäni. Se on edelleen osa jokapäiväistä elämääni.
Oletko sinä pro-syömishäiriöt vai anti-syömishäiriöt?
"En ymmärrä oikein blogisi ideaa. Postaat tänne randomeita kuvia todella sairaista ihmisistä? Tai niinkun onko tämän tarkoitus olla thinspoa vai juuri anoreksian vastaista? Suhtaudutko postaamiisi kuviisi ihaillen vai kauhulla?"
Minulla ei valitettavasti ole mitään yksiselitteistä vastausta tähän kysymykseen. En ollut aikaisemmin edes tullut ajatelleeksi koko asiaa. Mikä on blogini tarkoitus? Haluanko jakaa ihailemiani kuvia muiden samanhenkisten kanssa? Vai haluanko kauhistuttaa uteliaat "syömishäiriö-aloittelijat" pois syömishäiriöiden maailmasta? Totuus on varmaan, että sekä että.
Ihailen hoikkuutta, laihuutta ja tiettyjä törröttäviä luita. Selailen lehtiä ja nettiä löytääkseni kuvia siroista ja luisevista naisista ja saadakseni lisää vinkkejä laihduttamiseen. Myöskin: nautin suunnattomasti syömishäiriö-reportaasien ja -tositarinoiden lukemisesta!
Toisaalta taas kannatan terveellisiä elämäntapoja ja "kultaisen keskitien kulkemista". En kannusta ketään sairastumaan syömishäiriöön. Vaikka syömishäiriöt aluksi saattavatkin tuntua kiehtovilta ja jänniltä "salaisuuksilta", nämä tunteet katoavat ennemmin tai myöhemmin. Sitten tulee hetki, jolloin tajuaa, että on mennyt liian pitkälle ja ettei voi jatkaa näin loputtomasti. Mutta yleensä siinä vaiheessa on saattanut itsensä jo niin pahaan paikkaan tai huonoon kuntoon, ettei ajatusten ja toimintatapojen muuttaminen olekaan enää helppoa. Monissa tapauksissa se on äärimmäisen vaikeaa... Kannattaa kuitenkin yrittää taistella henkensä puolesta, eikä pidä luovuttaa!
Olen itse sairastunut syömishäiriötä 17-vuotiaasta lähtien (vuodesta 2007 asti). Oireita, syömishäiriöön viittaavaa käyttäytymistä ja ajattelua oli jo ilmennyt useamman vuoden ajan ennen sitä. Syömishäiriöni kulku ja pääoireet ovat vähän vaihdelleet ajan mittaan, ja painoni on vaihdellut normaalipainon, ylipainon ja alipainon välillä. Aluksi laihdutin syömällä mahdollisimman vähän ja lisäämällä liikunnan määrää. Tämä kuitenkin johti siihen, että sisäinen/fyysinen nälkäni vain kasvoi, jonka seurauksena rupesin ahmimaan. Useamman vuoden ahmimisen jälkeen kuvioihin astui mukaan oksentaminen. Pahimmillani oksensin jopa 31 kertaa päivässä! Viikkoennätykseni oksentamisessa on 73 kertaa!
Ensimmäisen virallisen syömishäiriö-diagnoosin sain syksyllä 2011: tarkemmin määrittelemätön syömishäiriö. Hyvin pian jo saman vuoden puolella syömishäiriö-diagnoosini kuitenkin vaihdettiin bulimiaksi. Tilanteeni on parantunut aika paljon viime vuoden loppupuolelta, jolloin voisin todeta olleeni sairaimmillani. En kuitenkaan vielä ole päässyt eroon syömishäiriöstäni. Se on edelleen osa jokapäiväistä elämääni.
Oletko sinä pro-syömishäiriöt vai anti-syömishäiriöt?
1 kommentti:
Lasketko oksentamiset niinku että meet pöntölle, oot siinä vaikka vartin ja oksennat sen aikana esim 10 kertaa? Meinaa mä lasken oksentamiset ite sillein että kerta pöntöllä ( saatan oksentaa 20 kertaa tai enemmän) on yksi kerta. Ajattelin vain, että toi kuulostaa tosi paljolta mun tyylillä laskettuna
Lähetä kommentti