Thinspiration, syömishäiriöt, itsetuhoisuus, mielenterveysongelmat, julkkikset, kauneus, musiikki, oma elämäni...
maanantai 30. huhtikuuta 2012
sunnuntai 29. huhtikuuta 2012
lauantai 28. huhtikuuta 2012
perjantai 27. huhtikuuta 2012
torstai 26. huhtikuuta 2012
keskiviikko 25. huhtikuuta 2012
tiistai 24. huhtikuuta 2012
maanantai 23. huhtikuuta 2012
Pro-ana/-mia vai anti-ana/-mia?
Yksi blogini lukijoista lähetti minulle vähän aikaa sitten tällaisen kommentin:
"En ymmärrä oikein blogisi ideaa. Postaat tänne randomeita kuvia todella sairaista ihmisistä? Tai niinkun onko tämän tarkoitus olla thinspoa vai juuri anoreksian vastaista? Suhtaudutko postaamiisi kuviisi ihaillen vai kauhulla?"
Minulla ei valitettavasti ole mitään yksiselitteistä vastausta tähän kysymykseen. En ollut aikaisemmin edes tullut ajatelleeksi koko asiaa. Mikä on blogini tarkoitus? Haluanko jakaa ihailemiani kuvia muiden samanhenkisten kanssa? Vai haluanko kauhistuttaa uteliaat "syömishäiriö-aloittelijat" pois syömishäiriöiden maailmasta? Totuus on varmaan, että sekä että.
Ihailen hoikkuutta, laihuutta ja tiettyjä törröttäviä luita. Selailen lehtiä ja nettiä löytääkseni kuvia siroista ja luisevista naisista ja saadakseni lisää vinkkejä laihduttamiseen. Myöskin: nautin suunnattomasti syömishäiriö-reportaasien ja -tositarinoiden lukemisesta!
Toisaalta taas kannatan terveellisiä elämäntapoja ja "kultaisen keskitien kulkemista". En kannusta ketään sairastumaan syömishäiriöön. Vaikka syömishäiriöt aluksi saattavatkin tuntua kiehtovilta ja jänniltä "salaisuuksilta", nämä tunteet katoavat ennemmin tai myöhemmin. Sitten tulee hetki, jolloin tajuaa, että on mennyt liian pitkälle ja ettei voi jatkaa näin loputtomasti. Mutta yleensä siinä vaiheessa on saattanut itsensä jo niin pahaan paikkaan tai huonoon kuntoon, ettei ajatusten ja toimintatapojen muuttaminen olekaan enää helppoa. Monissa tapauksissa se on äärimmäisen vaikeaa... Kannattaa kuitenkin yrittää taistella henkensä puolesta, eikä pidä luovuttaa!
Olen itse sairastunut syömishäiriötä 17-vuotiaasta lähtien (vuodesta 2007 asti). Oireita, syömishäiriöön viittaavaa käyttäytymistä ja ajattelua oli jo ilmennyt useamman vuoden ajan ennen sitä. Syömishäiriöni kulku ja pääoireet ovat vähän vaihdelleet ajan mittaan, ja painoni on vaihdellut normaalipainon, ylipainon ja alipainon välillä. Aluksi laihdutin syömällä mahdollisimman vähän ja lisäämällä liikunnan määrää. Tämä kuitenkin johti siihen, että sisäinen/fyysinen nälkäni vain kasvoi, jonka seurauksena rupesin ahmimaan. Useamman vuoden ahmimisen jälkeen kuvioihin astui mukaan oksentaminen. Pahimmillani oksensin jopa 31 kertaa päivässä! Viikkoennätykseni oksentamisessa on 73 kertaa!
Ensimmäisen virallisen syömishäiriö-diagnoosin sain syksyllä 2011: tarkemmin määrittelemätön syömishäiriö. Hyvin pian jo saman vuoden puolella syömishäiriö-diagnoosini kuitenkin vaihdettiin bulimiaksi. Tilanteeni on parantunut aika paljon viime vuoden loppupuolelta, jolloin voisin todeta olleeni sairaimmillani. En kuitenkaan vielä ole päässyt eroon syömishäiriöstäni. Se on edelleen osa jokapäiväistä elämääni.
Oletko sinä pro-syömishäiriöt vai anti-syömishäiriöt?
"En ymmärrä oikein blogisi ideaa. Postaat tänne randomeita kuvia todella sairaista ihmisistä? Tai niinkun onko tämän tarkoitus olla thinspoa vai juuri anoreksian vastaista? Suhtaudutko postaamiisi kuviisi ihaillen vai kauhulla?"
Minulla ei valitettavasti ole mitään yksiselitteistä vastausta tähän kysymykseen. En ollut aikaisemmin edes tullut ajatelleeksi koko asiaa. Mikä on blogini tarkoitus? Haluanko jakaa ihailemiani kuvia muiden samanhenkisten kanssa? Vai haluanko kauhistuttaa uteliaat "syömishäiriö-aloittelijat" pois syömishäiriöiden maailmasta? Totuus on varmaan, että sekä että.
Ihailen hoikkuutta, laihuutta ja tiettyjä törröttäviä luita. Selailen lehtiä ja nettiä löytääkseni kuvia siroista ja luisevista naisista ja saadakseni lisää vinkkejä laihduttamiseen. Myöskin: nautin suunnattomasti syömishäiriö-reportaasien ja -tositarinoiden lukemisesta!
Toisaalta taas kannatan terveellisiä elämäntapoja ja "kultaisen keskitien kulkemista". En kannusta ketään sairastumaan syömishäiriöön. Vaikka syömishäiriöt aluksi saattavatkin tuntua kiehtovilta ja jänniltä "salaisuuksilta", nämä tunteet katoavat ennemmin tai myöhemmin. Sitten tulee hetki, jolloin tajuaa, että on mennyt liian pitkälle ja ettei voi jatkaa näin loputtomasti. Mutta yleensä siinä vaiheessa on saattanut itsensä jo niin pahaan paikkaan tai huonoon kuntoon, ettei ajatusten ja toimintatapojen muuttaminen olekaan enää helppoa. Monissa tapauksissa se on äärimmäisen vaikeaa... Kannattaa kuitenkin yrittää taistella henkensä puolesta, eikä pidä luovuttaa!
Olen itse sairastunut syömishäiriötä 17-vuotiaasta lähtien (vuodesta 2007 asti). Oireita, syömishäiriöön viittaavaa käyttäytymistä ja ajattelua oli jo ilmennyt useamman vuoden ajan ennen sitä. Syömishäiriöni kulku ja pääoireet ovat vähän vaihdelleet ajan mittaan, ja painoni on vaihdellut normaalipainon, ylipainon ja alipainon välillä. Aluksi laihdutin syömällä mahdollisimman vähän ja lisäämällä liikunnan määrää. Tämä kuitenkin johti siihen, että sisäinen/fyysinen nälkäni vain kasvoi, jonka seurauksena rupesin ahmimaan. Useamman vuoden ahmimisen jälkeen kuvioihin astui mukaan oksentaminen. Pahimmillani oksensin jopa 31 kertaa päivässä! Viikkoennätykseni oksentamisessa on 73 kertaa!
Ensimmäisen virallisen syömishäiriö-diagnoosin sain syksyllä 2011: tarkemmin määrittelemätön syömishäiriö. Hyvin pian jo saman vuoden puolella syömishäiriö-diagnoosini kuitenkin vaihdettiin bulimiaksi. Tilanteeni on parantunut aika paljon viime vuoden loppupuolelta, jolloin voisin todeta olleeni sairaimmillani. En kuitenkaan vielä ole päässyt eroon syömishäiriöstäni. Se on edelleen osa jokapäiväistä elämääni.
Oletko sinä pro-syömishäiriöt vai anti-syömishäiriöt?
Kategoriat:
Anoreksia,
Bulimia,
Pohdintoja,
Syömishäiriöt
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
lauantai 21. huhtikuuta 2012
perjantai 20. huhtikuuta 2012
torstai 19. huhtikuuta 2012
keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
tiistai 17. huhtikuuta 2012
maanantai 16. huhtikuuta 2012
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
lauantai 14. huhtikuuta 2012
perjantai 13. huhtikuuta 2012
torstai 12. huhtikuuta 2012
keskiviikko 11. huhtikuuta 2012
tiistai 10. huhtikuuta 2012
maanantai 9. huhtikuuta 2012
sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
lauantai 7. huhtikuuta 2012
perjantai 6. huhtikuuta 2012
torstai 5. huhtikuuta 2012
Back home
Muutin tänään takaisin kotiin asuttuani n. 7 viikkoa kuntoutuskodissa. Se kuulostaa aika pitkältä ajalta, mutta minun on kyllä pakko myöntää, että se aika on sujunut nopeasti. Tuntuu oikeastaan vähän oudolta asua nyt "pysyvästi" kotona, kun viimeiset puoli vuotta olen siirtynyt psykiatrisesta sairaalasta toiseen, osastolta toiselle jne. En ole oksentanut tai viillellyt sitten helmikuun. Valitettavasti olen kuitenkin ahminut aikalailla, mikä näkyy myös painossani. Itsetuhoisia ajatuksia on edelleen mielessäni päivittäin. Toivottavasti vointiini ei tule takapakkia. Pelkään pahinta mutta toivon parasta.
Onneksi isoveljeni on nyt pääsiäisen yli täällä minun luonani. En ainakaan joudu olemaan ihan yksin. Tällä hetkellä myös hänen naispuolinen kaverinsa on täällä. Myöhemmin illalla poikaystäväni on tulossa ja hän jää myös tänne yöksi. I thank God.
Rauhallista pääsiäistä teille rakkaat lukijat!
Mitä te aiotte tehdä lomanne aikana?
Kategoriat:
Elämä,
Kuntoutuskoti,
Pohdintoja,
Syömishäiriöt,
Viiltely
keskiviikko 4. huhtikuuta 2012
tiistai 3. huhtikuuta 2012
maanantai 2. huhtikuuta 2012
sunnuntai 1. huhtikuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)